keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Sinustako vaippatestaaja?






Liikkuva lapsi, olipa se sitten vauva. taapero tai leikki-ikäinen, kaipaa liikkumisen ajaksi päälleen kuivaa, joustavaa ja miellyttävän tuntuista vaippaa ja vaatetta. Olenkin teille jo aiemminkin kertonut, että meidän lasten vaippaura on kuljettu täysin Liberon kanssa. Myös tuleva uusi vauva saa varmastikin jalkaansa heti alusta saakka Liberoa, erityisesti tuota uutta ja ihanaa Libero touch-vaippaa, joka on vielä pehmeämpi ja joustavampi kuin aiemmat Libero-vaipat. Liberon haastamana lähdinkin mukaan kampanjaan kertomaan, millaisia ajatuksia uusi touch-vaippa minussa herättää.


Mulle äitinä, niinkuin ihan varmasti kaikille muillekin äideille, on tärkeää että lapsi liikkuessaan tuntee olonsa hyväksi ja kuivaksi. Se toteutuu ennen kaikkea vaipoissa, jotka hengittävät ja tuntuvat pehmeältä iholla. Tärkeässä osassa on tietysti myös vaatteet, mutta koska vaippa ja iho ovat niin paljon kosketuksissa toisiinsa, on vaippa ihan erityisessä osassa. Sisällä vaipat on helppo vaihtaa kuiviin ja puhtaisiin useinkin, mutta ulkoillessa kaipaisi lapselle takuuvarmaa kuivuutta ja mukavuutta. Lapsi juoksee, hyppii, keinuu ja pyörii, jolloin myös vaipan tulee taipua ja vääntyä ihan äärimmäisyyksiin. Se ei saa fuskata, eikä päästää pissoja ulkovaatteisiin, se ei saa luistaa tai valua, vaikka lapsi kiemurtelisi makaronina hiekkalaatikolla.

Puistoulkoilut kuuluvat ja ovat kuuluneet jo kauan meidän vapaapäivä- ja viikonloppuaamuihin. Silloin napataan pyörät varastosta, laitetaan kypärät päähän ja suunnistetaan pienen hikilenkin päätteeksi lähipuistoon. Lapsista parasta on leikkiä merirosvoja liukumäessä ja kiipeilytelineessä. Äiti ja isi on haikaloja, jotka yrittävät napata heitä, samalla kun pojat vuoroin juoksevat hiekkalaatikolta hakemaan ryhmä haun koiria turvaan. Hai ei tietenkään koskaan saa kiinni, mutta ai että kuinka hauskaa se on! Siinä saa samalla itselle hien pintaan ja hymyn nousemaan huulille kun lapset juoksevat kiljuen ja nauraen karkuun.





Välillä keinutaan, yksin, erikseen ja koko perheen voimin. Rakennetaan hiekkakakkuja tai kiipeillään puiston kiville tiirailemaan puissa olevia linnunpönttöjä. Leikkien päätteeksi suunnataan taas pyörillä kotiin syömään. Viime sunnuntaina uunissa odotti koko aamun hautunut Karjalanpaisti. 

Aktiivinen ulkoilu ja leikki on ihan joka lapsen etu, eikä se vaan millään onnistu märällä tai hiertävällä vaipalla.





Joko teille on Libero Touch -vaipat tuttuja?

Libero touch vaippoja löytyy nyt lähes joka kaupasta. Käykää ihmeessä hakemassa testiin myös teidän naperoille! Testauksen jälkeen kannattaa  käydä Liberon sivuilla vastaamassa vaippatestikyselyyn, sillä vastanneiden kesken arvotaan kolmen kuukauden vaippatarvetta vastaava määrä Libero Touch vaippoja! Mikä parasta, joka viikko kampanjan ajan, valitaan uusi voittaja! Kannattaa suunnistaa Liberon vaippatestisivulle mahdollisimman pian, sillä kilpailu alkaa jo tänään! Myös kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken arvotaan erä Libero Touch vaippoja, sekä suloisen pehmoinen Libero-viltti. Kysymys kuuluukin, mitä sinä tykkäsin Touch-vaipoista? 

Arvonnan säännöt voi lukea täältä.







Yhteistyössä:

Libero




37 kommenttia:

  1. Moikka, käyttääkö teidän pojat vielä vaippoja? Ihan mielenkiinnosta siis kysyn :) Mukavaa syksyä ja ihanaa odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) toisella on vielä yövaippa käytössä. Kiitos! Ihanaa syksyä sinnekin!

      Poista
    2. Moikka! :) toisella on vielä yövaippa käytössä. Kiitos! Ihanaa syksyä sinnekin!

      Poista
  2. Tykkäsin toucheista kovasti, kun niitä meidän pienemmälle ostin ihan alussa pienimpään vauva-aikaan. Ainoastaan vaippapaketin hinta on mielestäni kova toucheissa verrattuna muihin.. Se on ehkä hieman hillinnyt omaa intoani siirtyä täysin touchien käyttäjäksi. Vaippoja kun kahden vaippaikäisen taloudessa menee ihan tolkuttomasti.

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut esikoisella ja nyt tällä pienemmällä koko ajan Liberot käytössä. Ne on minusta parhaimmat vaipat, ja koodien pistekauppa on täynnä kivoja lahjoja, joita tilata! Nyt juniorilla on testattu myös touch-vaippoja. Ne on ihanan ohuita ja niiden kanssa ei ole sattunut yhtään ylivuotoa, ei edes yökäytössä!

    VastaaPoista
  4. Meillä on ollut v2015 syntyneellä kuopuksella käytössä alusta asti Libero touch -vaipat. Tytön syntyessä kuukauden etuajassa,ollen pieni ja hauras kaksikiloinen, ajattelin että hänen herkkää ihoa täytyy erityisesti pitää hyvänä. Touch vaipat ovat sopineet meille erinomaisesti ja ne todella ovat ihanan puuvillaisen pehmeitä ja ei ole kertaakaan päästänyt pissoja läpi tai hiertänyt ihoa. Nyt tytön ollessa 1vuotias kävelemään opetteleva taapero, vaipan ominaisuudet korostuvat entisestään. Vaikka hinta on hieman kalliimpi, niin on ne vaipat vaan koko rahan arvoisia ja varmasti meillä tullaan ostamaan niitä niin kauan kuin vaipoille on tarvetta. :)
    Ihanaa vauvan odotusta sinulle ja perheellesi ja mukavaa syksyä! <3
    T. Iida

    VastaaPoista
  5. Meidän perheessä ei Libero toucheista välitetty ollenkaan. Haju paketista ottaessa oli todella voimakas, mutta pahinta oli kun pojan iho reagoi 2 koon toucheihin punoituksella. Ja tuon kokemuksen jälkeen siirryimme suosiolla toisen valmistajan vaippoihin.

    VastaaPoista
  6. Olen kokeillut ja tykkäsin. Mut hinnan takia jää täälläki ostamatta.

    VastaaPoista
  7. En oo vielä päässyt testamaan, mutta vaippapaketti kelpaisi! Kaappiin odottamaan keväällä syntyvää esikoista <3

    VastaaPoista
  8. Meillä on käytetty liberon vaippoja koko kuusi kuukautta mitä poikamme on vanha, alussa käytettiin newborn ja touch vaippoja sekasin, nyt pelkästään toucheilla mennään ja ollaan tykätty, muita vaippamerkkejä testattiin mutta ei vaan istunu pojan päälle yhtään :)

    VastaaPoista
  9. Tykätään kyllä, ihanan pehmoisia vauvan herkälle iholle. :) tykkään myös neutraalista värityksestä. Tytöllä usein vaaleat vaatteet, ja on kiva, kun vaatteiden läpi ei loista kirjava ja värikäs kuvio vaipasta :)

    VastaaPoista
  10. Itse käytetään kestovaippoja päivisin, mutta nyt vaippa alue ei enää kestä yövaipatusta, joten öisin kertakäyttövaipat käytössä. Tähän asti ollut käytössä muumit, joten kokemusta näistä ei löydy. 3 kuukauden vaippojen testaajaksi päätyisi pikkusiskoni 1v 4kk ikäiset kaksostytöt sekä meille päätyisi yötestiin näitä esikoiselleni 11kk. :)

    VastaaPoista
  11. Oma lapsi ei enää aikoihin ole vaippoja käyttänyt, mutta kummipojalle olis varmasti testaamisen arvoisia 😊 t: Eeva

    VastaaPoista
  12. Heips! Meillä kolmeviikkoinen vauva käyttänyt liberon toucheja ja suomalaisia muumeja alusta asti! Tykkään!:-)

    -sarate
    numme14@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Muutaman kerran on tullut testattua näitä ja on kyllä ihan heittämällä parhaita! Harmi vaan kun ovat sen verran kalliimpia että ollaan jouduttu "tyytymään" halvempiin liberoihin.. meille on vuoden alussa tulossa perheenlisäystä ja olisi aivan ihanaa saada vauvalle parasta mahdollista päälle! :)

    VastaaPoista
  14. Meillä käytetään toucheja :) Ovat niin pehmoisia, ohuita ja eivätkä haise niin pahalta. Ja sopivat meidän tytölle, ei punoitusta yms. :)

    VastaaPoista
  15. Meillä kun on kolme vaippaikäistä, täytyy haalia vaipat aikalailla hinnan mukaan. Mutta merkkinä pysyy kyllä Libero. Vaippoja menee n 15-18kpl päivässä. Viikossa se tekee n 100vaippaa ja kuukaudessa jopa reilut 400vaippaa. Voitto tulisi tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  16. Tykätyt vaipat meilläkin, hinta tosin vähän kirpasee..Mutta välillä raaskin ostaa. Ne perus liberotkin on musta kyllä tosi mukavan tuntusia ja pehmosia.
    -Heidi

    VastaaPoista
  17. Meillä on ollut pari pakettia testissä. Tykkäsin pehmeydestä, mutta miinuksena vaipasta irtosi peppuun jotain hileitä jos vaippa oli pitkään lapsen iholla ja siinä oli paljon pissaa.
    -Jenni

    VastaaPoista
  18. Kokeiltu on mut hinnan takia ostan yleensä eri merkkiä.

    VastaaPoista
  19. Kerran on testattu niitä, ja kyllähän ne hyviä oli. :)

    VastaaPoista
  20. Meillä ei touch vaippoja ehditty kokeilemaan, mutta Liberot ollut käytössä tytön syntymästä lähtien. Nyt 2v5kk käytössä enää Liberon teippivaippa öisin. Aion kyllä kokeilla noita touch vaippoja ensi vuoden alussa syntyvällä pojalla :)

    VastaaPoista
  21. Meidän tyttö 9,5 kk on käyttänyt koko ikänsä Libero Touch -vaippoja eikä iho-ongelmiakaan ole ollut. Suosittelen muillekin.:)

    VastaaPoista
  22. Ollaan kokeiltu toucheja ja tykättiin kyllä tosi paljo, olivat ihanan pehmeitä! Mutta käytämme tavallisia liberoita halvemman hinnan takia.
    Moonika94@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. On kokeiltu joskus meidän pienemmällä pojalla mutta hinnan takia tulee ostettua muita.

    VastaaPoista
  24. Tykkäsin! Ihanan pumpulisen pehmeitä ja joustavia, mutta "perus"Liberotkin ovat kyllä jo montaa muuta merkkiä pehmeämmät. Esikoisella ei Liberoa muutaman testipaketillisen jälkeen käytettykään, kun se ei istunut niin hyvin kuin kilpailijan vaippa mutta kuopuksella taas Liberot on aivan ykköset! :)

    jeelpe1@gmail.com

    VastaaPoista
  25. En ole vielä testannut, vaikuttaa kyllä hyviltä. Meilläkin on käytetty lähes poikkeuksetta aina Liberoa kolmella lapsella, se vaan on parhaaks todettu :) okketi@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Touch-vaipat ei ole meille vielä tuttuja, mutta liberon muut vaipat kyllä on :) Olisi kiva päästä kokeilemaan, jos nämä olisi meille vielä sopivimpia :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Olivat ihan hyviä käytössä, voisin ostaa toistekkin. Valitettavasti usein hinta ratkaisee...
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Meillä on tykätty touch vaipoista, ne on niin ihanan pehmeitä ja kevyeitä.
    piia__m@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Kyllä olisi kiva voita niin upeat ja hyvät vaipat omalle reilu vuoden ikäiselle koko aika liikuvalle taaperolle 😊 ehdottomasti mukana
    katjaruonaniemi (@) hotmail (piste) com

    VastaaPoista
  30. Tykkäsin kovasti ja tuli juuri eilen taas pitkästä aikaa ostettua kun oli tarjouksessa. Muuten ei kyllä tule ostettua korkean hinnan vuoksi.
    vartiainen_anu@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Voi tykkään kovin! Rehellisesti, en vain raaski ostaa niitä, sillä ovathan ne kalliimpia kyin muut, ja kun tuolle pikkutaaperolle nyt sopivat muutkin. Mutta ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  32. Ni mulla kaksi poikaa toinen käyttää yöllä ja toinen 5 kk kokoajan. Minusta nuo vaipat olivat ihanan pehmeitä ja verraten halpamerkkeihin niin kestävämpiä. Mukana. ounastiina@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Ei ole tullut kokeiltua vielä. 2v käyttää enää yövaippaa ja 6kk käyttää Liberon perusvaippoja. Hinta lienee suurin syy, en osta halvinta, mutta näissä hinta tuntuu liian isolta :(

    VastaaPoista
  34. Meillä on Touchit käytössä 5kk pojalla yöllä, päivällä normaalit Liberot. Muitakin merkkejä on kokeiltu, mutta Libero istuu ehdottomasti parhaiten. Toucheja tulee käytettyä yöllä, koska ovat vaan niin ihanan pehmeitä! anna.mannermaa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Liberoa ei oo tullu vielä testattua, koska Muumit ollu jatkuvassa käytössä. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!