Olen kyllä viime viikot ollut huonoin bloggaaja ikinä. Isot pahoittelut siitä, vieläköhän teitä sielä ruudun toisella puolella on? En suunnitellut taukoa, mutta yllättäen se vaan venyi ja venyi. No myönnettäköön, että eletäänhän tässä todella kiireistä elämänvaihettakin.
Lapset aloittivat elokuun alussa uudessa hoidossa ja loman jälkeen on pitänyt palautella taas mieliin pitkiä hoitopäiviä ja aamuheräämisiä päiväkotiin. Pojat onneksi suuntaavat hoitoon innoissaan, Kasper olisi lähdössä jopa iltaisin. Omaa mieltä vaan kaihertaa, että lapset joutuvat viettämään sielä niin pitkiä aikoja. Olen aika iloinen, että syksyn mittaan siihen varmasti tulee helpotusta, kun saan järjestettyä työni niin, että hoitoviikko saadaan karsittua 3-4 päivään.
Myös oma työtahti on tällä hetkellä aika hektinen. Ihmiset selvästi palailevat lomiltaa, sillä vauhtia ja menoa tuntuu riittävän. Ei sillä, tykkään kyllä kiireestä, mutta tässä vaiheessa sekin on vähän liikaa.
Ja muutto. Sehän se tätä bloggaamista verottaa kaikkein eniten. Kaikki ne hetket kun ei olla töissä tai lasten kanssa, menee pakatessa. Elokuun aikana on onneksi saatu siivottua kaapit kaikesta turhasta ja ylimääräisestä. Tuota projektia on kyllä tehty koko kesä, mutta tuntuu että nyt se on saatu päätökseensä. Nyt ne tavarat enää kasataan laatikoihin ja puretaan pian siellä meidän omassa kodissa.
Nyt me eletään laatikoiden keskellä, joista noin puolet on täynnä ja puolet tyhjillään. Kevyesti sanoen kauhistuttaa, että tuo laatikkojen tornikasa tästä vielä tuplaantuu, ennen kuin päästään oikeasti kantamaan niitä tästä asunnosta pois. Onneksi meillä on hyvä tukirinki, jonka avulla varmasti selvitään tästä projektista.
Ja kyllä, odotan kyllä jo niin valtavasti sitä hetkeä, kun saan soittaa Niemen pojat hakemaan KAIKKI tyhjennetyt laatikot pois, saan nostaa villasukkajalat sohvalle ja fiilistella teekuppi kädessä meidän ikiomaa kotia. Se unelma on totta ihan just kohta.
Että malttakaa vielä, täällä ollaan vielä, ja ehkä tähän aikatauluunkin pääsen takaisin kiinni viimeistään parin viikon päästä! Mutta sitä ennen. Mikä teitä uudessa kodissa ja muutossa kiinnostaa eniten? Vai eikö mikään? Ehkä vaan tavalliset kuulumiset?
Ehdottomasti asunnon pohjaratkaisu ja muutenkin huoneiden sijoittelu jne kiinnostaa :) Sekä tietty ihan kokonaisvaltainen esittely, kylppäreineen päivineen! :)
VastaaPoistaKomppaan Iinaa!
PoistaKokonaisvaltaista esittelyä tulossa syksyn mittaan! :)
PoistaIhana oli lukea kuulumisia, vaikka päivittäin jutellaankin! Näitä lisää <3
VastaaPoista<3
PoistaTavalliset kuulumiset on ehkä niitä parhaita :)
VastaaPoistaTeitkö paljon tavarakarsintaa, vai teitkö sen jo aiemmin? Joudutteko paljon hankkimaan kalusteita? Odotatko innoissasi sisustamista? Millainen teidän talo on? Montako makkaria?
Kaikki kiinnostaa :)
Oon samaa mieltä!
PoistaTavaraa karsittiin paljon, mutta uutta ei oikeastaan vielä hankittu. Kalusteet kävi aika hyvin uuteenkin ja vasta käytännössä sitten katsotaan mitä tarvitaan ja minkä verran! :)
Sisustusta odottelen ihmeen rauhallisin mielin, varmaan tämä muutto vienyt kaiken energian kun en kauheasti ole edes suunnitellut miten kalusteet sijoitellaan! :D
Talo on tiilitalo 150 neliötä ja neljä makuuhuonetta!
Täällä ollaan. Tsemppiä muuttoon ja arkeen!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTäällä ollaan :) tää sun blogi on niin kiva että tulee aina käytyä kurkkaamassa lähes joka päivä, onko uusi postauksia tullu:) ihan ymmärrettävä että blogi ei oo numero yks tässä tilanteessa. Tsemppiä hurjasti pakkailun ja muuton täyttämään arkeen. :)
VastaaPoistaMua kiinnostaa eniten miten sisustat teidän uuden kodin ja ihan normi kuulumiset:)
-SaraKe-
Voi ihanaa kuulla! Toivotaan että syksyn mittaan pääsen taas samaan totuttuun tahtiin! :) Ja iso kiitos tsempeistä!
PoistaKyllä täällä seuraillaan innolla. Pidän tavallisista blogeista, kuten tämä sun blogi. Kaikki jutut kiinnostavat, vaikka elänkin aika erilaista elämäntilannetta ilman perhettä. Kiva, että jatkat kirjoittelua edelleen! Ja talo näyttää ihanalta :)
VastaaPoistaKiva kuulla Maisa! :)
PoistaTavalliset kuulumisetkin on kivoja, mutta uudesta kodista odotan innolla sisustuspostauksia! :D
VastaaPoistaJoo, niitä takuulla tulee! Kunhan vaan saadaan lamput kattoon ja verhotangot seiniin! :D
PoistaKaikki kiinnostaa uudesta talosta! Melkein olisi kiva nähdä videopostauksen kautta tämä ihanuus 😊
VastaaPoistaKatsotaan, tavan postauksia voin luvata, mutta harkitaan sitä videotakin vielä!
PoistaOlipa kiva löytää sun blogi, jään seurailemaan! :)
VastaaPoistaKiva kuulla Julia! Tuun vastavierailulle ehdottomasti!
Poistakiire on niin tuttua! Joten sympatiat sinne!
VastaaPoistaJos vaan ehdit, niin käyhän osallistumassa arvontaan meidän uudessa blogissa!
Se on! Kiitos Tossavainen!
Poista