torstai 9. helmikuuta 2023

Huoneen jakaminen väliseinällä

Meidän kaksoset ovat jo jonkin aikaa asustelleet yhteisessä huoneessa. Toistaiseksi kumpikaan ei ole pyytänyt omaa huonetta, mutta olen itse alkanut miettiä, missä kohden omat huoneet olisi tarpeen. Pohdin oikeastaan jo nytkin, kaipaisivatko lapset omaa rauhaa ja omaa tilaa? Olisiko nyt hyvä hetki siihen, että kumpikin saisi oman huoneen? Vai kävisikö sitten jaon jälkeen niin, että he edelleen viettäisivät aikaa yhdessä jommassa kummassa tilassa?

Pienin asuu jo omassa huoneessaan, mutta ratkaisu johtui oikeastaan jo silloin vuosia sitten siitä, että hänen leikkinsä ovat aivan erilaisia kuin tuplien. Lapsilla on kuitenkin neljä vuotta ikäeroa, joten ratkaisu tuntui helpoimmalta. Pienimmän huoneessa onkin oikeastaan kaikki meidän talouden lelut. Hassua sinänsä, lapset eivät ole koskaan kyseenalaistaneet sitä, miksi pienin saa oman huoneen. 






Tällä hetkellä tämä oma huone -asia on siis enemmän mun päässä kuin lasten haaveissa. Mutta luultavasti parempi ennakoida, sillä veikkaan sen toiveen vielä jossain kohti tulevan. Mulle itselleni oma huone oli ihan tosi tärkeä juttu ja olin ekaluokkalaisena superinnoissani siitä, että viimein sain oman huoneen. 

Meidän talossa on neljä makuuhuonetta, eli teoriassa jokaiselle lapselle olisi oma huone. Tehdään kuitenkin mieheni kanssa kumpikin etänä töitä, joten työhuone on meille tällä hetkellä tärkeämpi kuin lasten omat huoneet. Ollaan pohdittu myös sitä vaihtoehtoa, että muutettaisiin mieheni kanssa tuohon tuplien huoneeseen ja erotettaisiin siitä työtila meille. Tuossa huoneessa on kuitenkin tosi vähän kaappitilaa, joten sitten tarvittaisiin samalla myös vaatekaapit ja vaihto menisi aivan liian työlääksi. Ja koska meillä on nytkin toinen etätyöpiste meidän makuuhuoneessa, ei tällä ratkaisulla mentäisi kovin pitkälle. 

Tuntuu, että ainoa järkevä ratkaisu olisi jakaa tämä iso huone kahtia ja tehdä siitä kummallekin kaksoselle oma soppi. Olen katsellut instan ja pinteristin ideoita ja innostunut lasisesta väliseinästä, johon voisi laittaa vielä verhot kummallekin puolelle, niin oma rauha olisi taattu. 



Pienesti kuitenkin ahdistun siitä, että jakamalla huone menee kummallekin tila kyllä tosi pieneksi, ikkuna jäisi oikeastaan vaan toiselle puolelle ja vain toisella olisi se oma rauha kun toinen hyppisi aina omalle puolelleen toisen puoliskon kautta. Että olisiko se ratkaisu sitten kuitenkin järkevämpi, että pakkaisimme vain mieheni kanssa kimpsut ja kampsut kasaan ja muuttaisimme itse tähän isoon huoneeseen ja tekisimme kaksi työtilaa jotenkin sinne. 

Niin ja muuttaminen ei meillä ole ratkaisu. Rakastetaan kotiamme ja asuinaluettamme, eli mielummin rempataan tästä meille toimivampi kuin lähdetään miettimään uutta taloa!

Millaisia huoneenjako ideoita teillä on tullut?

2 kommenttia:

  1. Muutto kimpusuineen ja kampsuineen kuulostaisi ehkä parhaimmalta ja työläimmältä. 🙈Olisi epäreilun oloista jos toinen lapsistasaisi valoisan ja ikkunallisem sopen ja myös se ettei rauhaa olisi tasapuolisesti.😕

    VastaaPoista
  2. Se olisi joo ratkaisu, muttei meille vaihtoehto laisinkaan. En myöskään halua sitäkään, että toisella olisi jotenkin huonompi huone, olipa se sitten pimeämpi tai rauhattomampi. Toisaalta kompromissejakin täytyy välillä tehdä :)
    Toivotaan toistaiseksi, ettei lapset kaipaa omia huoneita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!