sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Ihanat siniset babyshowerit



Tänään juhlittiin taas yhden ihanan tulevan äidin babyshowereita. Tällä kertaa nuorimman siskoni, joka odottaa esikoistaan. Babyshowerit ovatkin ehkä mun lemppareimmat juhlat, sillä mikä olisikaan parempi syy juhlia kuin tuleva vauva ja tuleva äitiys ❤

Tälläkin kertaa juhlien sankari tuli yllätetyksi oikein kunnolla, vaikka oltiinkin aivana varmoja, että hän arvaisi juhlien olevan juuri tänään. Mutta ei arvannut, ja se onkin ehkä osa sitä hauskuutta. Koska juhlat olivat ensiodottajalle, otettiin mukaan paljon kaikkea perinteistä BS-ohjelmaa. Kakkavaipoista suklaiden tunnistamista, supermutsikisaa ja lupauksia vauvavuodelle. Täytettiin tottakai myös vauvaveikkausta ja heitettiin vaipalla veikkaus, kenelle vauva seuraavaksi tulisi. Oli mahatwisteriä, vauva-aliasta ja leikkimielistä kisaa tulevan äidin ja hänen äitinsä kesken. Uutena ohjelmanumerona kehiteltiin vielä vauvapaneli, mikä olikin ihan huippujuttu. 

Vauvapanelissa keskusteltiin eri aiheista, perhepedistä ja tuteista mm. Mukana oli isoäiti, antamassa näkemystä miten ennen vanhaan toimittiin. AV-palsta äiti kertomassa miten kuuluu tehdä, tuleva äiti antamass aoman näkemuksensä ja ummikko kertomassa miten asiat ehkä mahdollisesti voisi tehdä. Pakkaa sekoittamassa oli vielä venäjää puhuva asiantuntija ja hänen puhettaan tulkkaava tulkki. Koska juhlijoissa oli niin paljon heittäytyjiä, tuli ohjelmanumerosta niin hulvaton, että mulla oli panelinvetäjänä vaikeuksia pitää lankoja käsissäni. 

Kaikenkaikkiaan ihanat juhlat, mutta kaiken tuon salailun ja sanojen varomisen jälkeen on ihanaa, ettei nyt suunnitella mitään uutta, odotellaan vain pikkuherraa saapuvaksi. Ei tosin ihan vielä, mutta ensi kuussa ❤

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!