Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä FINDUKSEN ja Indieplacen kanssa.
Kiireinen ja hektinen arki, harrastukset ja työt. Miten lisätä tähän arjen rulettiin vielä terveellinen kotiruoka? Ei varmasti olla ainoa perhe, joka painii tämän saman ongelman parissa. Arkiruoalta toivotaan terveellisyyttä, monipuolisuutta, edullisuutta ja nopeutta. Aina nuo asiat ei vaan kulje käsikädessä ja ainakin itse joudun käyttämään paljon aikaa sekä ruokien suunnitteluun, että valmistukseen.
Isoimpia haasteita on tehdä terveellisiä, edullisia ja nopeita kalaruokia, sillä kovin usein kalan hinta kaupassa nostaa ruoan hintaa jo niin paljon, ettei millään pystytä syömään sitä suositeltua kolmea kertaa viikossa. Yksi helpotus tähän kuitenkin löytyi tämän kamppiksen myötä ja mun on ilo ihan rehellisesti myöntää, että tutustuessani näihin Finduksen kalatuotteisiin, moni oletus paneroiduista kalapaloista mureni. Olipa ihana olla väärässä tässä asiassa.
Mä en tiennyt, että Finduksen täysjyvä kalafileet ja fileekalapuikot ovat oikeasti terveellisiä. Niissä ei ole lainkaan jauhettua kalaa, vaan ne sisältävät kunnon kalafilettä. Rasvaa on paljon vähemmän kuin vaikka lihapullissa tai jauhelihassa ja paneroinnissa on käytetty täysjyväviljaa. Puikoissa ja paloissa käytetty kala on eettisesti pyydettyä Alaskanseitiä ja niissä on tavallista korkeampi kalapitoisuus. Tyydyttynyttä rasvaa on vähän ja fileekalapuikot ovat saaneet jopa sydänmerkin todisteena siitä, että ne ovat oikeasti parempi valinta.
Kalapuikkoja on nähty meillä jo pitkään ja ne kuuluvat ehdottomasti meidän arkiruokalistalle. Finduksen täysjyvätuotteet oli meille kuitenkin ihan uusia, mutta tän kamppiksen myötä ne on tulleet jäädäkseen meidän pakastimeen. Tuote on kätevä juuri siksi, että se on pakaste. Säilyyhän se näin ollen paljon paremmin ja pidempään. Paketteja voi hyvin ottaa hätävaroiksi pakkaseen useamman ja käyttää juuri sellaisina päivinä, kun ravitseva kala-ateria pitäisi saada valmistettua mahdollisimman pikaisesti.
Me valmistettiin Finduksen kalafileistä ruoka juuri viime viikolla, yhden sellaisen kiireisen työpäivän päätteeksi. Koko päivällisen valmistukseen meni vain 20 minuuttia, mikä on mun mielestä jo tosi hyvin. Muusin kanssa tosin ennakoin ja kuorin ja pilkoin bataatit ja perunat jo edellisenä iltana, jotta ne pystyi laittamaan töistä tultua vain kiehumaan. Tykkään tehdä peruna/bataattimuusin aina vähän ruokaisammaksi ja runsaammaksi ja lisään sinne usein myös muita kasviksia. Nyt mukana oli hieman kukkakaalia ja pinaattia. Meillä nimittäin taapero ei suostu syömään mitään kasviksia niin piilottelen niitä sitten kasvissosekeittoihin ja muussien sekaan. Silloin kelpaa.
Finduksen kalafileet valmistuvat itsekseen helposti uunissa, eivätkä tarvitse mitään mausteita. Puristettiin päälle vain vähän sitruunaa ja tarjoiltiin ne sitten kermaviilikastikkeen kanssa. Kermaviilikastike toimii muuten ihan tosi hyvin kaiken kalan kanssa, ja näidenkin kalapalojen kaverina se oli just eikä melkein täydellistä.
Helpon kalaruuan resepti
1kg bataattia
500g perunaa
300g kukkakaalia
kourallinen tuoretta pinaattia
200g kermaviiliä
2dl tilliä
1 rkl sinappia
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl sitruunamehua
1. laita vihannekset kiehumaan ja kalapalat uuniin paistumaan
2. sekoita kermaviilikastikkeet ainekset ja laita jääkaappiin maustumaan
3. kun kasvikset ovat kypsiä muusaa ja soseuta ne. Lisää 50g voita/margariinia. Kaada keitinvettä mukaan sen mukaan, miten löysää soseesta haluat.
4. tarjoile raikkaan salaatin ja vihannesten kanssa.
Onko nää tuotteet teille tuttuja vai ihan uusi löytö pakastealtaasta? Tuleeko testattua joskus tulevaisuudessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!