sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Viikonlopun parhaat


Ja aivan liian äkkiä tuli taas sunnuntai-ilta. Viikonloput menee aina ihan hetkessä, varsinkin nämä kesäviikonloput tuntuu olevan sellaisia, että ne ihan vasta alkoi ja sitten pakkailetkin jo päikkyreppuja valmiiksi tulevaa maanantaita varten.

Meidän viikonloppu alkoi jo onneksi perjantaina, kun vietettiin lasten kanssa vapaapäivää. Yritin vetäistä kunnon viikkosiivousta, mutta myönnettävä on, ettei siitä oikein lasten kanssa tullut mitään. Kuljin vaan heidän perässään siivoten aina vaan uusia jälkiä ja totesin, että on vaan kätevämpää ja kaikkien hermojen kannalta parasta, että pidän siivouspäivän ihan vaan itsekseni, aina kun se vaan järjestettävissä on. Saatiin me onneksi yhdessä vähän siivottua, joten viikonloppu päästiin aloittamaan kuitenkin puhtaassa kodissa. 

Viikonloppuun on kuulunut myös totuttuun tapaan hyvää ruokaa, tänä viikonloppuna on tosin vedetty ei niin terveellisiä settejä, joten tälle viikolle olisi tavoitteena syödä taas hieman puhtaammin. Tekee se hyvää siinäkin mielessä, että ensi torstaina alkaa isin ja lasten loma joten seuraavat pari viikkoa saattaa mennä heillä ainakin vähän kevyemmällä otteella. Mua pienesti harmittaa, etten pääse lomailemaan heidän kanssaa, mutta eipä asialle oikein voi mitään. Onneksi mulla on kuitenkin se nelipäiväinen työviikko, niin lomaillaan sitten koko porukalla edes kolmena päivänä viikossa. Toisaalta, mun mielestä on ihanaa kun isi välillä pyörittää tätä meidän arkea, ja mä voin vaan käydä töissä. Kenties eniten odotan niitä valmiita aterioita, nimittäin jonkun toisen tekemä ruoka on parasta!

Perjantai-iltana grillattiin mun siskon perheen kanssa hamppareita ja lauantaina pistettiin pystyyn oikein kunnon pizzatehdas ja pyöräytettiin kaikkiaan neljä pitsaa. Pohja onnistui ihan täydellisesti ja ruokaa riitti hyvin vielä huomiseksi töihinkin otettavaksi.

Lauantaina tehtiin taas pihajuttuja ja ollaan taas askel lähempänä valmiimpaa pihaa. Nyt kärrättiin viikolla haetut kivet talon seinustalle ja sokkelin ympärys näyttää taas tosi paljon siistimmältä! Ilta oltiinkin lasten kanssa keskenämme, kun isi lähti iltamenoilleen ja tuli vasta yöllä kotiin. Mun mielestä on ihana olla välillä yksin kotona ja otankin siitä aina tilaisuuden tullen ilon irti. Nytkin  saatuani lapset nukkumaan katsoin monta jaksoa lempparisarjaa ja söin ihan yksin koko purkin jäätelöä. Mieskin onneksi kotiutui ennen kuin olin ehtinyt itse käydä nukkumaan, niin koko yö ei mennyt levottomasti. En nimittäin osaa yhtään nukkua yksin, ja vilkuilen vaan kelloa ja kuuntelen milloin ovi kolahtaa. 

Sunnuntai meidän oli tarkoitus olla vaan kotona, mutta lähdettiin vähän extempore mun sisarusten kanssa viettämään aamupäivää Heinolaan. Käytiin lintutalolla ja herkuteltiin vohveleilla Harjupaviljongilla. Pienimmän päikkyjen ajan lojuttiin kotona vaan sohvalla ja katsottiin leffaa. Illaksi mä lähdin vielä Fressille pumppiin ja isi alkoi kasata lapsille trampoliinia, joka on ollut vähän puolikuntoisena varastossa viime kesäisen myrskyn jäljiltä. Mutta hyvältä vaikuttaa, luulen että isi sai sen fiksailtua sellaiseen kuntoon, että trampoliinista riittää lapsille iloa vielä pitkäksi aikaa. 

Ja siinä olikin meidän viikonloppu. Nyt mä odottelen, että isi saa lapset nukutettua, niin päästään saunaan ja meidän viimeisimmän sarjakoukutuksen ääreen. Tiedossa olisi vähän Netflix&Chill, sillä parisuhdeaika on tänä viikonloppuna jäänyt harmittavan vähiin. Huippua sunnuntai-iltaa teille kaikille, palaillaan taas ensi viikolla! ❤

3 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen viikonloppu! Tuo siivoaminen, niin totta. Meillä on ihan sama, parempi siivota kun jälkikasvu on muualla, tulee jotain oikeaa tehtyäkin :D

    VastaaPoista
  2. Ihana viikonloppu teillä ollut. Muistan nuo siivoushetket kun pojat olivat pieniä, tuntui kuin saisi aloittaa heti alusta kun loppuun pääsi. :) No, silloin oli vaan välillä suljettava silmänsä kaikelta kaaokselta. :) Aikansa kutakin tässäkin kohtaa!

    VastaaPoista
  3. Toivepostaus: päiväkodin aloitus, mitä kaikkea sinne tarvitaan (vaatteet yms.) Tai saa linkata jos tällainen postaus löytyy jo. Esikoinen aloittamassa pian päiväkodin joten kaikki uutta meille :) Aurinkoista loppukesää! Hanna

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!