tiistai 9. heinäkuuta 2019

Miten me kierrätetään?

Tämä kierrätysaihe nousi jokinaika sitten esiin Instagramissa ja joku teistä lukijoista kyseli meidän perheen kierrätyksestä. Tartunkin tähän nyt aika innolla, tämä on nimittäin yksi lemppariaiheitani, ja ollut pitkään jo omallakin postausidealistalla.

Mitä me sitten kierrätetään?

Omassa pihassa meillä on roska-astiat energiajätteelle ja sekajätteelle. Ollaan pohdittu myös biojäteastiaa, mutta sen hankinta on vielä jäänyt. Toistaiseksi meidän biojätteet menevät sekajätteeseen. Se onkin vaippojen lisäksi kokolailla ainoa juttu mitä sinne laitetaan, isoilta osin meidän jätteet nimittäin lajitellaan muualle. 


Energiajätteeseen menee meillä vain erilaiset rasiat ja kääreet, sillä pahvit ja muut pakkaukset kierrätetään suoraan niille kuuluviin laatikoihin. Meillä on roskiskaapissa kolme eri laatikkoa, yksi energiajätteelle, eli pääasiass amuoville, yksi sekajätteelle, eli pääasiassa biojätteelle ja yksi iso laatikko pahvipakkauksilla ja kartongille. 

Roskinkaappiin meillä ei mahdu enempää, joten loppulajittelu hoidetaan toisaalla. Nimittäin ruokatilan kaapistossa. Meillä on onneksi niin iso ruokatila, että siinä missä keittiön kaappeihin ei olisi kierrätyssysteemiä mahtunut, sopii se oikei nhyvin ruokatilaan. Yhdessä kaapissa on kaksi isoa astiaa, joista toiseen menee metalli, toiseen lasi. Lisäksi kaapissa on yksi pieni astia ongelmajätteelle, pääasissa paristoille.

Toiseen kaappiin kerätään kierrätyspullot, yhteen kassiin kauppaan palautettavat, toiseen Alkoon palautettavat. Tämä tosin on vanhoja peruja, nyt kai kaikista kaupoista saa hyvityksen myös viinipulloista.. 

Kaappien lisäksi kerätään mainokset ja lehdet kaapiston vieressä olevaan lehtikoriin, josta ne sitten suunnilleen kerran kuussa kuskataan kaupan pihalla olevalle jätekeräyspisteelle. 


Myös vaatteet meillä kierrätetään. Ostetaan iso osa varsinkin lasten vaatteista käytettynä ja laitetaan pieneksi ja tarpeettomiksi jääneet kirppikselle tai tutuille kiertoon. Jos ne ei siellä mene kaupaksi, lahjoitan ne yleensä joko paikalliselle kirppikselle tai laitan UFF:n vaatekeräyslaatikoihin. Myös lastentarvikkeet ja lelut lähtevät meiltä aina kierrätykseen, en voisi ikinä kuvitella vieväni niitä vain kaatopaikalle. Lasten lelut myös tulevat meille usein käytettynä, tosi harvoin ostetaan heille mitään ihan uutta kaupasta. Lapset itsekin tykkäävät eniten kirppisleluista, siellä kun on vaikka mitä aarteita!

Tällä hetkellä ei pystytä isompaan. Varmasti on paljon, mitä jätehuollon suhteen voitaisiin tehdä enemmän ja ennen kaikkea, kuluttaa vähemmän. Mutta just nyt, tähän riittää meidän rahkeet. Tavoitteena tälle vuodelle olisi vielä päästä kokonaan eroon pikkupusseista ja korvata ne kokonaisuudessaan kestopusseilla. Tavallisista muovipusseista on onneksi jo päästy eroon, eikä oikeastaan koskaan osteta niitä ruoka- tai vaatekaapoista. POikkeuksena vain ne ekstemporereissut, kun omat kestokassit ovat jääneet kotiin.

Miten teillä kierrätetään ja millaisia tulevaisuuden tavoitteita olette kierrätykselle ja itsellenne asettaneet?


24 kommenttia:

  1. Suosittelen muoviastiaa omalle pihalle. Me tilattiin muovin keräys astia, on edullinen vuokra siinä. Olikohan se euron kuukaudessa, siis maksaa se laatikko mihin viedään muoviroskat. Ja tyhjennys on jonkun pari euroa ja meillä melkein kuukauden välein on tyhjennys että edulliseksi tulee :)
    Muuten kierrätetään melkein kaikki normaalisti, biojätettä en ole kotona vielä alkanut kierrättämään. Harmi kun meidän roskakaappi on niin pieni, vanha talo niin ei 60- luvulla paljon kierrätetty vissiin. Meillä mahtuu vaan tavallinen jäteroskis ja muovi keittiön kaappiin. Sitten kun on eläimiä niin ei voi jättää esille mitään kun ne tongitaan heti melkein lattioille :D
    Mutta oon nyt harkinnut biojäte astiaa sisälle, toteutus on vielä tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako kysyä missä päin Suomea ja mikä firma, ja siis ihan yskityisen omakotitalon pihaanko?

      Poista
    2. Etelä-Karjalassa saa ainakin monilokerokeräyksen, missä muovi on yhtenä. Mun kokemus on, että muovin määrä lokerossa on naurettavan pieni. Kannattaa ennemmin viedä suoraan keräyspisteeseen kaupalle kun siellä käy.

      Poista
    3. Siis meillä on sellainen iso roskis omakotitalon pihalla. Keltainen väriltään, vuokrattu jätelaitokselta. Samanlainen kun tuo tavallinen roskapönttö. Asumme kymenlaaksossa :) olisikohan kymenlaakson jäte mikä hoitaa meidän jätteet.
      Eilen juuri kävivät tyhjentämässä muoviroskiksen.

      Poista
    4. Hmm, täällä ei mun tietääksen isaa. Yritin juuri googlettaa ja meillä jäteauto hakee sekajätteen ja energiajätteen. Muut jätteet pitää itse toimittaa eteenpäin. Muutenhan tuollainen monilokerokeräys omass apihassa olisi tosi hyvä!

      Poista
  2. Hienostihan te kierrätätte! Ainut mihin kiinnitin huomiota oli metallikorkit lasiastioiden päällä. Irrotatteko ne vasta tyhjennysvaiheessa?

    Maissi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jätän korkit kiinni, jos purkki on vaan huuhdeltu eikä pesty pesukoneessa. Tuntuu, että niihin jää aina jotain hajua, niin on helpompi heittää korkit vasta keräyspisteellä viereiseen laatikkoon. Valtaosa pestään pesukoneessa, niin niiden kohdalla lajittelen jo suoraan laatikoihin, mutta esim soijapullo tulee vaan huuhdeltua, joten sen korkin annan olla siihen saakka kun vien ne keräykseen. :)

      Poista
    2. Miksi ihmeessä peset purkit pesukoneessa? Hohhoijaa..

      Poista
    3. Siinä menee se kierrätyksen hyöty hukkaan. Kannattaa perehtyä asiaan....

      Poista
  3. Jos nyt oikein ymmärsin, niin sielläkö ei lajitella bio- ja sekajätettä erikseen??? Täällä pohjanmaalla on jo vuosia ollut käytössä tummien-(biojäte) ja vaaleiden(sekajäte)pussien järjestelmä ja viime syksynä kaikille tuli pakolliseksi hankkia oma biojäteastia pihalleen. Tämä siis pisti ensimmäisenä kirjoituksestasi silmään ja hämmästytti, mutta muutenhan te lajittelette esimerkillisesti :) Itsekin lajittelen seka-, bio-, muovi-, pahvi-, paperi-, metalli- ja lasijätteet erikseen ja toki paristot vielä omaan astiaansa. Tilaahan tämä vie, mutta nykyään olisi vaikea edes kuvitella heittävänsä kaikkia samaan astiaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa kunnissa biojätteen kierrätys on lapsenkengissä. Uudellamaalla monilla bio menee samaan kuin muukin jäte. Etelä-Karjalassa on lajiteltu "pakolla" jo kymmenen vuotta.

      Poista
    2. Ei meidän kunnassa edes ole ainuttakaan jätefirmaa, joka kävisi pientalouksilta hakemassa biojätteet. Taloyhtiöistä kyllä mutta ei omakotitaloista.

      Poista
    3. Meillä tosiaan sama, ettei mikään jätefirma hae biojätettä omakotitalojen pihoilta. Saa sitä kierrättää ja pitäisihän meidän, mutta pitäisi hankkia ensin komposti ennen kuin se onnistuu. Biojätelaatikon tyhjennys pitäisi hoitaa itse, jos sen pihalleen haluaa. Hassua, että paikkakunnilla on noin isot erot käytänteissä!

      Poista
  4. Suosittelen laittamaan autoon ylimääräisen/ylimääräisiä kestokasseja niin ei autoillessa jää kestokassit käyttämättä vaikka ei olisi kauppareissua suunnitellutkaan :) Minulla on myös tapana kantaa repussa ainakin yhtä kangaskassia, mikäli se vain mukaan mahtuu (ja yleensä mahtuu sillä se on kätevä myös esim takkia kantaessa jos tulee liian lämmin ja reppu täynnä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on hyvä! Ja kun vaan ottaa tavaksi käyttää kestokasseja, niin huomaamatta niitä aina vaan kuskaa mukana. Suunnittelematon kauppareissu on meillä usein lenkin aikana tai niin, että auto on kauempana parkissa. Mutta harvassahan nuo toki on :)

      Poista
  5. Me kierrätetään aika samat jutut, lisäksi on komposti pihalla. Tuota oon miettinyt että miten pääsee eroon muovipussien ostamisesta.. Tai siis helppo olisi lopettaa kun ottaisi kestokassin käyttöön, mutta mitä ihmiset sitten käyttää roskapussina? Meillä muovipussit tulee kaikki roskapussikäyttöön, mietin mikä hyöty siitä sitten on käyttää kestokassia ja ostaa roskapusseja 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskapusseja täytyy sit vaan ostaa, mut osa niistä on kierrätysmuovia ja maksaakin vähemmän kuin kauppakassit.

      Poista
    2. Muro- ja myslipakettien sisällä olevat muovit, leipäpussit, wc-paperin pussit ym on oivia roskapusseja. Ainakin leipää menee meidän 4hlö perheessä niin paljon, että ei oo tarvinnut ostaa muovikasseja. Näitä menee energiajätteessä ja sekajätteessä. Kaikelle kierrätykseen lähtevälle on omat kassinsa/astiansa, joissa viedään kierrätyspisteeseen ja tuodaan tyhjinä kotiin.

      Poista
    3. Roskapussit on paljon halvempia, Lidlissä 30 kpl maksaa 1,15 € kun yksi kaupan muovipussi on noin 0,20 €. Roskapussit on myös ohuempaa muovia eli ympäristöystävällisempiä.

      Poista
    4. Joo, en usko että muovipusseista kokonaan pääsee eroon, sillä roskapusseja tarvitsee kuitenkin.

      Poista
  6. Meillä on sekaroskis, biojäte, metalli, lasi, pahvi ja paperi. Sekä tietty ongelmajäte, jotka viedään harvakseltaan erikseen kierrätyspisteeseen. Samoin tietysti esim. mahdolliset ylijäämälääkkeet apteekkiin. Muovinkeräystä ei vielä meidän taloyhtiössä ole, mutta sen pitäisi pian tulla, ja sitten kierrätetään nekin.

    Mulla on jokaisessa käyttämässäni repussa/laukussa pohjalla vähintään yksi kestokassi, joten tilanteita että muovipussin joutuisi ostamaan on ihan tosi vähän. Silloinkin ostan semmoisen ison biopussin, koska ne on biojätteelle ihan parhaita. Asun kimppakämpässä, niin sinne on vuosien saatossa kertynyt niin iso kasa muovipusseja ettei roskapusseista vielä pitkään aikaan ole pulaa vaikkei niitä ostaisi yhtään. 😅 Hedelmäpussiksi (jos nyt ylipäätään otan hedelmäpussia, en läheskään aina koe sitä tarpeelliseksi) otan usein biopussin joka sitten käytetään biojätteelle. Pari niitä kestopussejakin mulla on, mutta niitä tulee liian harvoin käytettyä kun niitä ei joka laukkuun riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, biopussit hedelmäpusseina on meilläkin käytössä. Meillä melkein aina tarvitaan, sillä hedelmiä tulee ostettua aika isot satsit. Mä taidan ottaa projektiksi hankkia nuo kestohedelmäpussit, sillä meillä ne olisi tosi kätevät aina viikko-ostoksia tehdessä, silloin kun kauppaan tulee lähdettyä pidemmän suunnittelun päätteeksi :D

      Poista
  7. Siellähän ne menee samassa koneessa muiden astioiden kanssa. Minäkin siis pesen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!