lauantai 1. helmikuuta 2014

Käyttökokemus: Britax B-dual kaksosilla

Tajusin tässä kirjoittaessa, että en ole edes vielä kertonut meidän turvakaukaloista, vaikka ne onkin olleet käytössä jo 7kk.. Se miten se liittyy käyttökokemukseen britaxeista, on se, että jos oltaisiin raskausaikana tiedetty hankkivamme nämä vaunut, olisi turvakaukalovalinta ollut ihan toinen.

Raskausaikana kun tutkailtiin vaunuja, koin nämä Britaxit tosi hankaliksi. Tuntui, että sisaristuin tulee liian pitkälle, ja työntäminen on vaikeaa. En tiedä oliko se silloin kaupassa laitettu jotenkin hölmösti, vai oliko mulla vaan niin kova päähänpinttymä Gracosta, sekä kaukalona että vaununa, etten suostunut huomioimaan muuta.. Mene ja tiedä.

Pitempään seuranneet tietääkin, että ensin meidän vaunuvalinta oli Gracon duo quattrot (siis sellanen junavaunu, missä lapset istuu peräkkäin) ja Carenan Double swingit. Sillä ajatuksella hankittiin turvakaukalotkin jo ihan vuoden alussa. Sitten kohdattiin Bumbleridet ja se olikin menoa, tutustuttiin myös paremmin Gracoihin ja alkoi tuntua, ettei ne olleetkaan ne meidän vaunut. Isoin miinus oli pituus ja se, ettei etummaista istuinta saanut makuuasentoon. Kasattuina veivät myös tosi ison tilan. Näin jälkikäteen ajateltuna on hyvä ettei hankittu niitä. Vaikka silloin mietti, että no onko se pakollista, eihän ne nukkumisvaunuiksi tule, niin hyvä ettei ostettu. Edelleen ja varmasti vielä pitkään, molemmat ottaa torkkuja tai pidempiä unia liikenteessä ollessa. Silloin on hyvä, että kummankin istuimen saa täysmakaavaanasentoon.

Raskausaikana vielä mietittiin että pärjätään yhdillä vaunuilla. Kesän aikana todettiin, että yhdet vaunut auton perässä olisi aika näppärää. Bumbleridet kun vie aika ison tilan takakontissa, ja vaikka kasausmekanismi onkin henlppo ja nopea, on tosi raivostuttava jatkuvasti purkaa ja kasata vaunuja. Lisäksi huomattiin, että meillä olisi tarvetta yksöstenvaunuille. Aina ei ollut molemmat pojat mukana, joten silloin tuntui hölmöltä ottaa tuplavaunut matkaan vaan yhdelle lapselle.

Tiedettiin ettei haluttu Gracoja, mutta muusta ei ollut tietoakaan. Hätäostoksena ostettiin käytetyt Mamas&Papas matkarattaat tuplille. Silloin harkittiin cosattoja, mutta niiden kova hinta sai vielä harkitsemaan. Ja hyvä että harkittiin. Mamas&Papas-vaunut toimi kesällä hyvin. Ne vei pienen tilan autossa ja parikuiselle istuintila oli sopiva. Työntömukavuus näissä vaan oli ihan olematon, ja muunneltavuus huono.



Kesän nämä palveli ihan hyvin sen mitä tarvittiin. Tilaa vaunuissa on tosi huonosti kahdelle, pikkuvauva aikana pojat mahtui hyvin, mutta nyt kun ovat isompia vaunut ovat auttamatta liian pienet. Alettiinkin miettiä muita vaihtoehtoja.

Selailin kuvia ja käyttökokemuksia ja ihastuin Britaxin B-dualeihin. Phil&Tedsit oli toinen varteenotettava vaihtoehto, mutta silti Britaxit miellytti enemmän.

Suurin syy Britaxien ostamisessa oli varmasti se, että ne saa tarvittaessa muunnettua vain yhdelle lapselle. Autossa ne vie tosi pienen tilan ja kasaus on tosi helppoa. Vähän harmitti, ettei meilä ollut näihin sopivia kaukaloita. Nyt jos olisin raskaana ja tekisin valintaa ottaisin britaxit kaukaloilla ja adaptereilla. Nyt on enää turha lähteä vaihtamaan, kun ei poikia enää jaksa kaukaloissa edes kantaa ja siirtyminen isompaan istuimeen on pian edessä.

Britaxit on tosi muunneltavat. Nämä menisi tosi hyvin kahdella eri-ikäisellä ja ainakin tällä lähes puolenvuoden kokemuksella, toimii myös kaksosilla. Aluksi vähän arvelutti, että viihtyykö toinen siellä lattianrajassa, mutta ainakaan vielä ongelmaa ei ole ollut. Sisaristuin on aika ahdas, ja ainakin tälleen talvella kun on kaikki toppavaatteet, tuntuu että vauva justjajust menee sinne. Unet tuntuu kuitenkin maistuvan ja pahemmilta kiukuilta on selvitty, joten kai siinä on sitten ihan mukava olla..?


Istuinkopan saa erillisillä adaptereilla kasvot meno- tai tulosuuntaan. Ite tykkäisin enemmän, että näkisin istuimessa olevan lapsen, mutta jos sisaristuimessa oleva on hereillä, ei tämä ratkaisu oikein toimi. Jalkatuki tulee niin pitkälle sisaristuimeen päin, että luulisi sen ahdistavan. Monikkovaunuina nämä toimiikin mielestäni parhaiten, kun laittaa molemmat kasvot menosuuntaan.

Kumpikin istuin säätyy portaittain täysin makaavasta täysin pystyyn. Sisaristuimessa portaita taisi olla kaksi. Makuu- ja puoli-istuva mutta istuinosassa portaita on n. viisi. Sisaristuin säätyy joko yhdenkäden mekanismilla kuomunjuuressa, tai sitten kahdella klipsillä. Ite tykkään enemmön yhdenkädenmekanismista, se kun on niin nopea kallistaa tai nostaa pystyyn.


Tavarakori on iso. Ehdoton iso plussa! Meidän jättikokoinen hoitolaukku mahtuu tonne vaivatta! Kuomut tulee tarvittaessa tosi alas ja nekin säätyy portaittain. Pituudelta sisaristuin on aika lyhyt, varsinkin tupsupipo päässä, tila meinaa loppua kesken.


Istuinosassa on viisipistevaljaat ja irrotettava turvakaari. Irrotettuna istuinosaa voi reissussa käyttää syöttötuolina ;)

Istuinosa kiinnitetään runkoon noilla yläkulmakuvassa olevilla "klipseillä". Kiinnitysmekanismi on helppo, naks vaan ja istuin on kiinni tai irti. Tähän tarvitaan kuitenkin kaksi kättä, joten itsestään se ei aukea.

Istuinosa on pitkä. Silmämääräisesti väittäisin jopa metriä, eli isompikin lapsi mahtuu. PAinorajoitusta tähän en muista, mutta se varmaan tulee vastaan ennen kuin pituustila loppuu.

Istuinosan saa laitettua siis joko selkä meno- tai tulosuuntaan päin.


Runko kasataan tosi helposti. Lukitus vaan irti ja nostetaan työntöaisasta. Naps vaan, ja runko on kasattu. Työntöaisa säätyy sivulla olevista napeista viiteen(?) asentoon ja etupyörät lähtee irti.


Yksösvaunuina käytettynä nämä ei ole pienimmästä päästä, mutta kääntyvien etupyörien ansiosta tosi näppärät liikutella. Takarenkaat on aika leveät, eli kovin paljon kapeammat nämä ei ole kuin tuplavaunut vierekkäin. Mutta joka paikkaan on silti mahduttu, sillä leveys on kuitenkin reilusti kapeampi kuin pyörätuolileveys.

Yhdelle lapselle nämä voisi olla hyvä hankkia, jos aikeissa on tehdä heti perään toinen. Tällöin ei tarvitsisi monia eri vaunuja, vaan toisen lapsen tullessa voisi hankkia vain sisaristuimen lisänä. Kaksosille suosittelen tätä ehdottomasti! Myös kahdelle eri-ikäiselle toimii varmasti, jos vauvan vaan laittaa tonne alaosastoon.

Meillä nämä on siis aina autossa, joten en ikinä muistanut sitten nostaa noita lisäkiinnityspaloja vaunujen mukana pois, jotta olisin säänyt nämä kuvattua sisällä myös palojen avulla istuin menosuuntaan käännettynä.. JOten seuraavat kuvat on otettu puhelimella. Näistä ehkä näkyy, että se tila sisarusistuimessa olijalle on aika paljon isompi, kuin silloin kun yläistuin on toisinpäin. Kiinnityspalikka siirtää yläistuinta kymmeneisen senttiä eteenpäin ja vajaa viisi senttiä ylöspäin.

Heh, menipä sekavaksi. Toivottavasti ymmärrette mitä tarkoitin. Kysellä saa, jos jokin ei auennut! :)




Tällä kokemuksella sanoisin, että ostaisin siis edelleen nämä. Vaikuttavat kätevämmiltä käyttää kuin esim. Gracon matkatuplat. Sateensuoja näihin on sellainen muovinen, eli se on ihan turha.. Mutta eipä näitä vielä sateella olekaan tullut käytettyä. Hyönteissuojia meillä ei näihin myöskään ole. Toi roikkuva pussi on myös kätevä, sinne saa helposti omat hanskat ja lompakon sujautettua, joten hoitolaukun voi laittaa tavarakoriin. Jossain meillä on myös sellainen liberon pulloteline, se ei ole vielä ollut käytössä, enkä sitä kuvaustilanteessa löytänyt. Kesällä saattaa olla kiva laittaa siihen nokkamuki talteen.

Työnnettäessä omilla jaloilla on riittävästi tilaa liikkua. Jos sisaristuin on makuuasennossa, sääri saattaa joskus osua siihen. Pystyasennossa ollessa tätä ongelmaa ei ole.

Sellaiset kokemukset mulla b-dualeista on. Onko jollain nämä käytössä yli vuoden ikäisillä kaksosilla? Kiva olisi kuulla käyttökokemuksia!!

Kiinnostaako jotakuta käyttökokemuspostaus niistä turvakaukaloista? Vai siirrytäänkö suoraan turvaistuinmietintöihin?

28 kommenttia:

  1. Iso kiitos tästä postauksesta!
    Meillä on menossa kauhee pähkäily tulevien rattaiden ostosta ja tässä oli hirveen hyviä pointteja!
    Mä oon ollu jo melkein 100% varma, että meille tulee Mountain Buggyt, missä lapset istuisivat vierekkäin. Ja sitten oon miettiny, että pitääkö tosiaan erikseen ostaa sitten matkarattaat ja/tai manduca, jotta voi lähteä vain toisen rattaita tarvitsevan kanssa liikenteeseen. Mutta kahdet eri rattaat tuntuu niin hankalalta...
    Noissa olis just toi, että sen sisaristuimen saa pois ja ulos voi lähteä ilman toista rattaita tarvitsevaa! Kätsyä. Yhdet rattaat, eikä tartte häpeillä sitä, että liikenteessä ollaan tuplarattailla, mutta yhden lapsen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiva jos tästä oli sulle hyötyä!
      Ehdottomasti suosittelen näitä teille, kun teillä nuorimmat tulee olemaan niin pienellä ikäerolla! Se miinus noissa tietysti on, mikä unohtui laittaa, että koska vaunut on ilmakennorenkailla, ja eturenkaat aika pienet, ne ei lenkkeilyvaunuina ole kauhean hyvät.. Et siinä mielessä buggyt olis paremmat. Mut muunneltavuus näissä on ihan mahtava. Just olin Ikeassa vaan KAsperin kanssa ja lääkärissä vaan Rasmuksen kanssa, hölmöä olis ollu mennä tuplilla :D

      Poista
    2. ainiin ja se piti vielä sanoa, että yhdellä tuntemallani kaksosten äidillä oli nuo gracon junarattaat ja kirvas joka kerta niiden kanssa :D

      Poista
    3. ne ei vaikuta kovin näppäriltä, mutta mistäpä mä sen tietäsin vaikka olisivatkin :D

      Poista
  2. Kiva kun postasit vaunuista! Meillä ollut käytössä vaan kaukaloilla niin kiva lukea kokemuksia. Voi kun toi tila sisaristuimessa näyttää pieneltä, mitenköhän meidän tytöt viihtyy alhaalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te onneksi saitte kaiken hyödyn irti näistä! Mua niin harmittaa et olin niin hätänen niiden kaukaloiden kaa..

      Se näyttää joo, mutta ihmeen iso se on! Kyllä ne viihtyy, sieltä näkee kivasti eteen ja sivuille ;)

      Poista
  3. Meillä on phil&tedsin dotit ja ne kyllä oli loistavat kahdella eri-ikäisellä lapsella. Uskoisin kyllä niiden olevan hyvät myös kaksosille, koska molemmat istuimet saa makuuasentoon. phil&tedsithän ovat myös muunneltavissa vain yhdelle lapselle ja tykkään enemmän niitten renkaista kuin britaxien ;) sen sijaan hinta taitaa olla britaxissa vähän parempi kukkarolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä niin ihanat <3 Aika samanlaisilla ominaisuuksilla oli Phil&tedsit ja britaxit mitä ite kattelin, mutta meillä tosiaan hinta sanoi viimeisen sanan :D

      Isommat pyörät olisi kyllä kiva juttu, eli siinä philit tosiaan on paljon paremmat. Niin ja taisi ne olla vähän kapeammatkin..? Mutta painavammat.

      Poista
  4. Tosi kätsyt nuo rattaat! Meillä on yksösten matkarattaat niihin reissuhin, kuin yksi on mukana. Nuo näyttää kyllä todella käteviltä etenkin vauvojen kanssa. En tiedä viihtyisikö meidän mörssärit enää noissa ;D
    Oikeastaan lähdin vain kommentoimaan, että niiiiiin söpöläiset pikkuvauvat noissa ylimmissä kuvissa. En kestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Me kans mietittiin jotain perus carenan matkiksii, mutta sit päädyttiin näihin, kun näitä voi käyttää myös kahdella. Ja oon kyllä ollut tyytyväinen :)

      Voi olla ettei ;) Mutta jospa meidän sitte viihtyy, kun tottuvat nyt pienestä asti. Tai sitte pitää hankkia taas jotkut uuden :D

      Eikö oo! Niin pienet!

      Poista
  5. Kiitos! Täällä olen pähkäillyt sisarusrattaiden kanssa ja lopulta päädyin Phil & Tedseihin, koska niissä on painoraja taaperolle 20 kg. Britaxeissa painoraja edessä istuvalle on 17 kg. Ja meidän jäbä painaa todennäköisesti viim kesän lopulla sen 17 kg...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin kans ottanut ne mieleummin, eli teit varmasti hyvän valinnan! Aika samat ominaisuudet näissä kahdissa mun mielestä oli, mutta jotenkin ne philit oli sulavammat ja isommat renkaat oli plussaa :)

      Poista
  6. Meillä on käytössä poitsulla 1v5kk britax b smart 3 -rattaat ja vitsit ne on ollu hyvät! ihan samantyyliset mutta edessä on vain yksi pyörä. Ne on niin ihanan kevyet, mutta kuitenkin tukevat ja menee tosi pieneen tilaan! Toivon, että noihin meidänkin rattaisiin saisi sisaristuimen (en oo vielä yhtään perehtynyt j googlaillut) muttakun lähitulevaisuudessa olisi toiveissa pikkukakkonen, niin olisi tosi kätevää, koska esikoinen kuitenkin vielä tarvitsee rattaita.
    Meillä poitsu mahtuu vielä hyvin istumaan tuossa ja vielä paremmin makaamaan kun se selkänoja on niin pitkä:) ainut miinus on se säädettävä jalkatuki joka on mielestäni liian lyhyt. jos se on ns vaakatasossa, jalat tulevat yli ja jos ala-asennossa jalat roikkuvat hölmösti tyhjän päällä. :D pikkujuttu, mutta kuitenkin. ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saisi! Tai sitten vaan myytte ne smartit ja ostatte uudet. Aika hyvä jälleenmyyntiarvo noilla taitaa olla! :)

      Joo, sitä jalkatukee oon kans ihmetellyt.. Kun nyt se on tosi hyvän pituinen meille, mutta pojatkin on vasta 70cm.. Eli jäähän se aika äkkiä pieneksi.. Oisko siinä aateltu sitte sitä toista kyytiläistä, että jää sille tilaa enemmän? En tiiä..

      Poista
  7. Oletteko käyttäneet noita Britaxeja myös ulkona nyt talvella? Kuinka hyvin nuo kulkee esim. lumipenkkojen yli jos tiet ei oo kunnolla aurattu?

    Meillä Gracon Logico S kaukalo meni vielä 1v3kk iässä. Saattais mennä jopa edelleen, kun poika painaa n.12kg :) Mitä turvaistuimia olette miettineet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joo, mutta kovin isojen penkkojen yli ei oo tarvinnut mennä. Etupyörät ei ihan pienimmästä päästä ole, et uskoisin niiden menevän hyvin sohjossa ainakin. Ja akseliväli on sen verran iso, että niillä varmaan pääse penkkojen yli. Ehkä. En tosiaan tiiä yhtään. Ilmottelen jos törmätään penkkoihin, niin pitää kokeilla! :)

      Gracossa on kyllä joo se hyvä puoli et on niin tilava. Meilläkin mahdutaan vielä hyvin toppavaatteissa! :)

      Mä laittelen siitä postausta tarkemmin ens viikolla viimeistään, mutta Klippanin ja cypexin välillä palloillaan.. hirveen vaikeaksi tehty toi valinta! :D

      Poista
  8. Meillä on yhdellä lapsella 4pyöräset britax b-smartit (näyttää tosi paljon samalta kun dualit) ja ne on niiin ihanat! Meillä oli myös kaukalo adaptereilla, joten kauppareissut onnistui myös kätevästi niillä. Suosittelen britaxeja ylipäänsä minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä ihan huiput! Mä varmaan ne kans hamkkisin jos meille joskus kolmonen tulisi. HInta ja laatu kohdallaan :)

      Poista
  9. meille tuli nää 3v4kk ikäerolla, ja esikoinen oli silloi 4v7kk. meillä käytettiin eniten niin että vauva oli kaukalossa ylhäällä ja isommat (tappeli) tykkäsi istua siellä alhaalla vuorotellen. ei näin isolla ikäerolla tarvittu tuplia enää päivittäin, mutta ne oli kesällä tosi näppärät. kuitenkin se 3v väsyi kun mentiin uimaan, kaupungille, kauemmaksi puistoon jne.
    britaxit valittiin siksi että ne oli meillä myös matkarattaina (b mobilet) eli kaukalo sopi molempiin, molemmat penkit sai täysin makuulle (phil&tedseissä ei saanut), sai kasattua yhdessä läjässä mitään osia irroittelematta. en tiedä miten olisi esim umpihangessa liikkuneet kun asuttiin maalla, mutta tosiaan ei ollut päivittäisessä käytössä niin oikein sopivat oli meille.
    leveys näissä taitaa olla 65cm luokkaa, samoin kun meidän nykyisissä ;) phil&tedseissä..

    VastaaPoista
  10. Meilläkin nämä meillä tytöillä 1v9kk eroa ja uskokaa tai älkää vanhempi haluaa aina alas ja mahtuukin sinne ihan hyvin jopa silloin kun ylhäällä nukutaan! Suosittelen kyllä näitä ilolla tosi kätevät ja muuntautumis kykyä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tähän asti oon mäkin tykännyt tosi paljon! :)

      Poista
  11. Hyödyllinen postaus, kiitos! Tää tuli luettua tarkkaan, sai hyviä näkökulmia kun mietittiin Britaxin ja P&T:n välillä. B-Dual voitti, nämä samat vaunut muutti just meille. Ei malta odottaa kunnon testailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla! Me on kans tykätty tosi paljon! :)

      Poista
  12. Oletko myymässä nuo britaxit? Jos et, niin joku huijari on kopioinut sun kuvat ja myy olemattomia rattaita huutonetissä.
    :/
    http://www.huuto.net/kohteet/britax-b-dual-tuplille/322443093

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Joku oli ottanut mun kuvat käyttöön! Hyvä että vinkkasit! Kiitos! :)

      Poista
  13. Myös tori.fi:ssä on sinun nimellä nämä rattaat myynnissä! Olin jo ostamassa,höh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne olikin meidän! Nyt ovat jo myyty seuraavaan kotiin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!