maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vaunut tuli viimein!

Ihan alkuun pitää pahoitella tätä, että vaunupostaus venähtikin viikonlopun sijasta tänne maanantaiaamuun. Saatiin vaunut siis kotiin jo lauantaina, mutta kiireellisen viikonlopun vuoksi en sitten ehtinytkään postausta tehdä. Joten tässä nyt tulee!

Viikonloppu sujui kaikin puolin hyvin, perjantaina nautittiin tyttöjen kanssa juustoista ja muista herkuista pitkän kaavan mukaan ja lauantai menikin enemmän tai vähemmän shoppaillessa. Jalat oli illalla niin kipeät, että tuntui ettei askeltakaan pysty ottamaan. Sunnuntai aloiteltiin rauhallisesti, käytiin torikirppiksellä kiertelemässä ja nautittiin kesäpäivästä. Kotona grillailtiin ja oltiin vaan. Sunnuntaina alkoi vihdoin näyttää siltä, että vauvat ei ole jääneet mahaan pysyvästi asustamaan. Koko päivän tuli supistuksia 10-30 min välein, tosin edelleen ne oli näitä melko kivuttumia. Liittyi niihin alavatsan vihlomista ja muutamat jysähti aika inhottavasti selkään. Mietin jo, että jokohan tänään? Illalla supistukset koveni, ei ne kauheasti tihentyneet mutta luonne selkeästi muuttui. Nyt ne ei olleet enää sellaisia mahan kovettumisia vaan oikeasti kipeähköjä. Säteili selkään ja oikeaan reiteen oikein kunnolla. Enää ei kiinnostanut istua paikallaan, vaan helpompi oli nousta ja kävellä hetki. Jännäilin jo, että tänäänkö tulee lähtö??!! Tollaisina ne supistukset sitten jatkui koko illan. Ei koventuneet tai tihentyneet enää. Soitin varmuuden vuoksi synnärille, että olihan vielä ihan turvallista olla kotona ja kun ne näytti vihreetä valoa kotona ololle siihen asti, kun vedet menee tai supistukset on tosi kipeitä. Joten mentiin nukkumaan. Jossain vaiheessa ne supistukset sitten laimeni, koska yöllä heräsin enää vaan perinteisiin vessakäynteihin. Eli ei syntynyt vauvat vielä.. Ei se vaan auta kuin odotella.

No, mutta nyt niihin vaunuihin. Harkintaprosessin päätteeksi, päädyttiin siis Bumbleriden tuplavaunuihin. Merkki oli meille ihan tuntematon, mutta ihastuttiin vaunujen liikuteltavuuteen ja ulkonäköön heti ensi näkemältä. Vaunujen oli tarkoitus tulla meille jo toukokuun puolessa välissä, mutta erinäisistä rahti-, tulli- ja muista syistä johtuen, saatiin ne kotiin vasta nyt. Onneksi meillä ei niin kiire ollut.






Tässä nyt kuvia vaunuista koppamallisina. Kopat on tollaisilla muovilukoilla kiinni rungossa ja tosi näppärät irrottaa. Niihin samaisiin lukkoihin tulee sitten kuomut kiinni ratasmuodossaan. Jarru tuntui ainakin ensikäytöllä hieman jäykältä. Päälle sen sai helposti, mutta avaus vaati vähän voimaa. Varsinkin kun ei ollut kenkää jalassa. Etupyörät on lukittavat ja lukitusmekanismi oli helppo. Metalli"lukitinta" vaan painettiin, joka sitten lukitsi pyörät vain yhteen asentoon. Työntöaisa on säädettävä, pikaisella kokeilulla säätyi ainakin kuuteen eri sentoon, eli valinnanvaraa riittää!! :)



 Kopan kuomu säätyy eri asentoihin, täydestä pystyasennosta ihan matalaksi. Kopat on siis helppo pinota myös päällekkäin vaikka takakonttiin. Hyttysverkkoa/uv-suojaa bumbleridella ei ollut tarjota (eikö jenkeissä paista aurinko tai ole hyttysiä?) Mutta Brion versio kävi näihinkin hyvin! Joten otettiin niitä meille kaksin kappalein. Sitten kun vauvat kasvaa kopista ulos, pitää hankkia tupliin mahtuva verkko.





















Tavarakori oli iso. Ainoa miinus oli, että nuo 
metalli putket rajaa korin suuaukon aika kapeaksi. Pyöreää kassia sinne ei siis saa. Kokeiltiin hoitolaukkua tonne, mutta sekin oli ihan paksu. Vaati vähän asettelua ennenkuin sujuhti. Aisalle sen sai kuitenkin kätevästi roikkumaan!

Sadesuoja oli se perinteinen muovi, mikä nykyisin vaunuissa tuntuisi olevan. Ei tosta sadesuojasta varmaan ikinä kaunista saa, mutta voisi kuvitella, että ainakin kesäsateilla tunnelma ton muovin alla on aika lämmin. Voiko tollanen nyt kauhean hyvin hengittää? No, pitää ainakin veden ulkopuolella! :D





Renkaat vaunuissa oli ihana mahtavat. Tasakokoisia kaikki, ja varmasti pääsee eteenpäin niin hiekalla, lumessa kuin loskassakin. Vaunuihin oli myös juoksuremmi, jos lenkkeily kiinnostaa, mutta saa nyt nähdä tuleekö lähdettyä juoksemaan. Vastusta olisi ainakin aika hyvin! Henkka halusi ehdottomasti vaunut näillä ilmakumeilla eikä kennoilla, koska kyyti näillä olisi paljon tasaisempaa. Myyjän mukaan näin on, ite en tiedä onko niillä niin suurta eroa, mutta näillä me otettiin. Ainakin lyhyet työntelyt pihalla osoitti, että hyvin vaunut liikkui, eikä hytkyminen siirtynyt renkaista koppaan. Eli jousituskin tuntuisi olevan kunnossa. Kun vaunuista nostaa kopat pois, ne muuntuvat rattaiksi, joissa on selkänojan portaaton säätö. Säätö tapahtuu tuolla nauhalla joka näkyy yläkuvassa. 

Kuomut säätyy myös erikseen. Plussaa oli, että kuomun sai kääntymään todella alas. Suojaa siis hyvin niin auringolta kuin tuulelta ja tuiskultakin! Toisaalta kuomun sai myös käännettyä kokonaan taakse ja avattua takaa ilmanottoa varten. 

Jalkatuet oli säädettävät aina pystyasennosta ala-asentoon. Siis melkein 180 astetta. Pienemmänkin vauvan voi siis laittaa rattaisiin ilman pelkoa luiskahtamisesta vaunuista pois. 

Vaunuissa oli säädettävät viisipistevyöt molemmille. Hartioilta vyöt on mahdollista ottaa pois siinä vaiheessa kun pelkkävyötärövyö riittää. 

Molemmissa kuomuissa on kurkistusluukku ja aisan reunoista löytyy pullopidike. Kuomujen takaosassa on myös vetoketjulliset taskut pikkutavaroille. 

Vaunumallisena tavarakoriin pääsy oli vähän hankalaa, kun kopat tuli niin pitkälle, mutta tässä ratasmallissa tavarakori on hyvin saatavilla. 

Kaikki kankaat oli irrotettavat ja pestävät. Kankaat vaikuttaa paksuilta ja kestäviltä, joten loskakeleilläkin ja kurahousuissa vaunuissa istuvan taaperon jäljiltä puhdistus on varmaan helppoa. Musta väri antaa myös paljon anteeksi!





 Kaikin puolin, oltiin tosi tyytyväisiä vaunuihin tämän pikaisen tutustumisen jälkeen. Ainoa miinus oli, että koska nämä on näin järeät, niin mun on vaikea nostaa niitä takakonttiin. Kasattuna näme menee aika pieneen tilaan, mistä taas plussaa, mutta ei se painoa poista. Vaikka kyseessä onkin jokin kevyt alumiini (?) niin painoa vaunuille kertyy silti. Mutta, jospa sekin pienellä treenilla ja harjoittelulla sujuisi helpommin! Voi se olla, että todetaan jossain vaiheessa, että tarvitaan matkarattaat autoon kauppareissuja helpottamaan, mutta mietitään niitä sitten. Nyt nämä vaunut vaikuttaa ainakin ajavan asiansa paremmin kuin hyvin!

Poitsut kiittää pappaa sponssauksesta! <3 Sponsoritarroja, lippiksiä tai paitoja käytetään sitten sopimuksen mukaan ;)

Nyt sitten vaan odotellaan, että vauvat malttaisi syntyä ja päästäisiin testailemaan uusia vaunuja! Äippäkin pääsisi taas kesäkuntoon! :)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoille! JOkohan tällä viikolla olisi vauvat maailmassa? ;)

12 kommenttia:

  1. Mageet!!! Näyttää kyl hyvinkin käytännölliseltä setiltä :) täällä ollaan nöpösen kanssa jo kotona <3 tulispa teidänkin pienet pian! Ainakin vaikuttais että jotain alkaa tapahtuu :)! 2 prinssi ehdokasta meidän pienelle hihi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että ovatkin! Ei kyllä millään malttaisi odotella että pääsisi kokeilemaan!

      Oi ihanaa, pääsitte kotiin jo näin pian! Kateellisena luin kuinka teillä tulikin lähtö niin yllättäen! :D Jospa meillekin kohta.. Kirjottele synnytyskertomusta kun ehdit! Kiva olis lukea. :)

      Poista
  2. Aika kätsyille näyttää!:) näyttää jopa helpommilta työntää ja jotenkin helpommilta ku yksilö vaunut;) toivottavasti pääsette pian testi ajamaan!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs ainakin olla kevyet ja näppärät pyöritellä.

      Toivotaan! :)

      Poista
  3. Tosi kivan näköset vaunut! Oon nähny kauheita hyökkäysvaunuja kaksosille mutta noi ei oo lainkaan sellaiset! :D Jännää kun synnytys alkaa olemaan niiin lähellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin oli vähän ennakkoluuloja.. onneksi nää uusimmat merkit ja mallit on jo vähän kapeempia. Nämä ei olleet ratasväliltään kuin 20cm leveemmät kuin brion singien takarenkaat. Eli aika kapeat ovat onneksi! Mahtuu jopa meidän ovesta sisään :D

      Poista
  4. Onpa hyvännäköiset vaunut kaksosten versioksi, näyttävät tosi näppäriltä! Erityisen kivalta näyttää, että molemmille olisi vähän omaa suojaa eikä kokonaan avoin tila, etteivät pääse sitten koko ajan toisiaan härkkimään. ;D Eksyin eilen blogiisi vahingossa ja jäin lueskelemaan, kiitokset iloisista jutuista ja kauniista kuvista. :)

    - Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, haluttiin nimenomaan molemmille vähän omaatilaa. Eivät sitten kiusallaan revi tuttia toisen suusta.. :D

      Kiva jos olet viihtynyt! :)

      Poista
  5. Vaunupostauksen viipyessä olin ihan varma teidän olevan symnyttämässä. Noh ei oikeassa eikä kovin väärässä. :) Vitsi aattele, ei enää kauan!
    Makeet vaunut. Meillä on vielä harkinnassa nämä tai sitten easy walkerit.. saas nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan, voikun oltaskin oltu! Taas tässä kellottelen noita supistuksia. mutta ei ne vaan millään ole tiheitä! :D

      Oon kyllä kuullu valtavasti kehuja easywalkereistakin, varsinkin tuolla fb:n kaksoset ja kolmoset palstalla.. ei siis varmasti huono valinta nekään! :)

      Poista
  6. Heippa! Ekanakin,aivan ihana blogi! :) Olen siis tuoreiden tuplien äippä ja kun vaunut vielä uupuu, ja bumblerideja mietitty,niin huomasin jossain kohtaa maininnan että brion turvakaukalot sais kiinnitettyä bumbleihin? Miten ne kiinnitetään,osaatko sanoa? :)

    VastaaPoista
  7. Hei! haluisin tietää onko kyseiset vaunut ollut hyvät kun olen itse hankimassa kaksoisvaunut?
    että tietäisin että kannattaako kyseiset vaunut ostaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!