tiistai 30. tammikuuta 2018

Kuulumiset viime viikolta

Alkuviikon heipat! Me ollaan viimein parannuttu ihan kaikki, meihin aikuisiin ne taudit ei sitten koskaan kunnolla tulleetkaan, mutta kaikki lapsista kävi kyllä jonkin nuhakuumeen läpi ihan tosissaan. Ihan koko edellisviikko oltiin kotona, kun kova kuume nousi vuorotelleen vähän jokaiseen poikaan. Yöt olivat luonnollisesti katkonaiset, kun valvottiin vuoroin jokaisen lapsen unta. Mutta taudit meni onneksi ohi itsekseen ja saldona oli vain yksi antibioottikuuri. Kovasti toivon, että nyt sairastelut olisi taas takanapäin, sillä lähdetään ensiviikolla hiihtolomalle. Harmi olisi reissussa sairastaa!

Viime viikkoon mahtui ainakin kamerarullan mukaan jos jonkinlaista touhua. Isot paranivat sopivasti jo edellissunnuntaiksi, jotta pääsivät aloittamaan kauan odottamansa uimakoulun. Pojat olivat tietysti ihan tosi innoissaan, heidän iloaan oli niin ihana katsoa. Nyt mietteissä on jo jatkouimakoulu, sen verran hienosti uimatreenit sujuvat. 


Viime viikolla taisi vähän jokapuolella Suomea olla kovat pakkaset, joista täälläkin nautittiin. Pitkän sairasteluputken päätteeksi oli päästävä ulos, vaikka sitten hyytävää pakkasta uhmaten. Keli olikin kylmyydestä huolimatta ihan täydellinen ja tunnin verran lapset laskivat pihass amäkeä. Juuri sen aikaa, että itse sain kannettua matot ja peitot pihalle tuulettumaan. Tuo petivaatteiden tuuletus pakkasilla on yksi mun suosikkijuttuni kovilla pakkasilla. Takkaakin lämmiteltiin useampana päivänä, ja tuntuu että viimein olen päässyt sinuiksi tuon tulen sytyttämisen kanssa.

Yhtä pian kuin tuli pakkaset, tuli myös sadekelit. Miten keli voikaan vaihtua niin lennosta! Sadesään masista tasapainottamaan meillä oli onneksi ihan tosi mahtavaa tekemistä viikonlopulle, oltiin nimittäin sovittu hoitopaikka kaikille lapsille ja vietettiin pitkästä aikaa treffi-iltaa. Edellinen kerta taisi olla heinäkuussa, eli ihan liian pitkä aika sitten. Oli ihana olla vaan kaksin ja keskittyä toiseen ihan kympillä. Muistaa taas, että ollaan paljon muutakin kuin isi ja äiti. Kilisteltiin meille cavalla ja herkuteltiin ihanalla ruualla. Päätettiin, ettei puhuta mistään lapsiin liittyvästä koko iltana, mutta pakko myöntää, että paristi mietin kyllä kuinka meidän pienin pärjäisi kummeillaan. Hienosti sujui, vaikka hakiessa äitiä olikin pikkumiehen jo kova ikävä. Yökyläily saa siis vielä odottaa jonkin aikaa, ei meillä ole siihen vielä vauva eikä äiti valmis.

Vauvan yöheräilyillekin saatiin yllättäen stoppi, kun siirrettiin hänet nukkumaan vierashuoneeseen. Viime yönä vauva ei herännyt kertaakaan ja kolmena aiempanakin vain kerran. Aikamoinen muutos siihen verrattuna, että meidän huoneessa nukkuessa heräilyjä tuli neljästi kahdeksaan riippuen yöstä. Nyt onkin sitten alettu järjestellä isojen nukkumahuonetta niin, että vauvakin voisi sinne pian muuttaa. Vielä pari viikkoa taidetaan kuitenkin seurailla vierashuoneessa, ettei isojen unet kärsi.

Viikonloppuun kuuluu luonnollisesti myös herkullinen ruoka. Varsinkin sunnuntaiaamuisin kokkaillaan usein herkullinen brunssi, jolla vapaapäivä on aina yhtä ihana aloittaa. Smoothie piristää aamun kuin aamun ja tuoreesta sämpylästä ei vaan voi kieltäytyä. 

2 kommenttia:

  1. Mahtavat nuo ripset! Missä käyt ottamassa ja mitä niiden huolto maksaa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sivut