tiistai 9. helmikuuta 2016

Yhtenä arkipäivänä

Arkijutut on koko mun blogihistoriani olleet niitä suosituimpia postauksia. Voisi luulla, että suosittujen postausten kärkeen nousisi jotain muuta kuin perusarkea, mutta niin se vaan menee. Näitä postauksia tunnutaan myös toivovan eniten! Koko ajan tavoitteenani on ollut tarjota teillä myös tätä ihan perusarkea, niiden kauniiden kuvien vastapainona. Ihan vaan sitä ihanaa kamalaa arkea.

Huomasin tuoss aviime viikolla, että vaikka meidänkin uutta arkea on eletty jo neljä kuukautta, en ole tullut kertoneeksi siitä kertaakaan tällaisen meidän päivän muodossa. 

Eli tässä tulee. Yksi ihan tavallinen maanantai!

Kello soi ekan kerran jo 5.50, mutta ei meillä ole tarkoituskaan silloin nousta. Torkutetaan pari kertaa ja Henkka on sitten usein se, joka lopulta ekana sängystä nousee.

Usein jompikumpi tai molemmat pojista on hivuttautuneet aamuyön tunteina meidän sänkyyn. Niin nytkin. Kasperin kanssa pötkötellään vielä hetki, ennen kuin myös mä suuntaan aamutoimilleni.

Meille on kehittynyt Henkan kanssa aika toimivat rutiinit näihin arkiaamuihin. Henkka on se joka keittää aamukahvit ja laittaa itselleen ja lapsille aamupalat. Sillä aikaa mä teen omat aamupesut ja laittaudun valmiiksi töihin. Pakkaan myös lasten hoitoreput ja heitän ulkovaatteet valmiiksi eteisen lattialle. Hammasharjoijin sipaisen myös tahnat valmiiksi ja jätän ne eteisen lipastolle odottelemaan. Lasten hampaiden pesu unohtuu aamuisin kaikista helpoiten!



Kun mä olen valmis, tehdään usein läpsystä vaihto. Henkka on saanut syötyä ja mä siirryn vahtipaikalle pöydän ääreen vetämään aamiaista nassuun. Pojat usein syövät tällöin edelleen aamupalaansa ja katselevat samalla Ryhmä Hauta telkkarista tai tabilta.

Henkka pukee pojat ja mä siivoan keittiön ja puen itselleni päälle. Loput kahvista vielä termariin ja eväät valmiiksi sekä mulle että Henkalle.

Lapsille haalarit päälle ja hampaiden pesut vielä ja aletaankin olla aika valmiita lähtemään. Useimpana aamuna huuto alkaa viimeistään tässä vaiheessa, sillä autonavainten kantaminen ja hissin napin painaminen on pojista ihan must do. Kompromissit ei heidän mieltään paljoa lämmitä, eikä kotiavainten kantaminen ole lähellekään niin hohdokasta kuin auton avainten..


Tavoite meillä on olla ulkona ovesta 7.15 ja siinä ainakin tällä kertaa onnistuttiin. Auto pysähtyy sitten päikyn pihassa aika tarkalleen 7.30, jolloin ehditään rauhassa viedä pojat ja ajella vielä hyvissä ajoin ennen kahdeksaa molempien meidän työpaikoille.

Olen superonnellinen siitä, että poikien päiväkotitaival on alkanut niin hyvin. Hoitopaikka ja hoitajat on pojille selvästi mieluisia, eikä itkuista lasta ole tarvinnut jättää hoitoon kuin kahdesti. Iso autolaatikko on hoidossa THE juttu, ja se kaivetaan esiin heti. Äidille ja isille huhuillaan "Heippa!" ja annetaan vielä pusut ja halit.


Mun työpäivä alkaa kahdeksalta, sitä ennen ehdin hörpätä vielä kahvit termarista ja lukea uutiset. Tämä päivä mulla on koulutusta ja päivä tuntuu paljon rennommalta! Henkan työaika on liukuvampi ja tälle päivälle onkin tiedossa ainakin reissu Mikkeliin.

Päivän aikana vaihdetaan muutamat Whatsupp-viestit, mutta muuten kumpikin keskittyy aikalailla töihin.


Henkka lähtee töistä jo aiemmin, sillä edellisellä viikolla jokunen ilta venähti pidemmäksi. Hän hakee pojat jo puoli neljältä. Poikien päivä on mennyt hyvin askartelujen ja leikkien merkeissä. Hoidosta hakiessa kumpikin tekee lumitöitä! Päiväkodilta ajetaan hakemaan äitiä.

Kotiin päästyä eka projekti on saada ruokaa jokaisen naaman eteen! Mulla itselläni ei pahemmin nälkä ole, sillä päivän lounaaksi tuli vedettyä superiso annos goalaista broilericurrya työpaikan ruokalassa. Rasmus varsinkin kyselee jo ruuan perään, joka meillä onneksi löytyykin jo valmiina jääkaapista. Henkka on kokkaillut sunnuntaina makaronilaatikkoa, joten päivällinen valmistuu hetkessä mikrossa. Ketsuppia päälle ja avot !


Ruuan jälkeen meillä on tapana linnoittautua sohvalle. Pojat lukee kirjoja, Henkka saattaa viimeistellä päivän työjuttuja (tai selailla autoja/taloja niinkuin nyt). Pojat katsoo usein näihin aikoihin jakson piirrettyjä ja ajelevat autoilla tai leikkivät muita leikkejään. Tässä vaiheessa käydään vielä läpi työjuttuja ja päivän kuulumisia. Ollaan sovittu, että kuuden jälkeen työjutuista ei sitten enää jutella, muutakuin ihan spesiaalitilanteissa. Saadaan näin rauhoitettua illat vain yhteiselle olemiselle! Pyykinpesukone on jo pyörinyt ja Henkka heittää pyykit kuivausrumpuun.

Mä ehdotan kuuden aikaan pojille josko leivottaisiin sämpylöitä ja mulla onkin sitten kaksi superinnokasta apulaista keittiössä! Jauhot lentelee, mutta saadaan taikina kuitenkin tehtyä. Tällä kertaa sämpylät kasaillaan neljän viljan hiutaleista, ruisjauhoista ja sämpyläjauhoista. Monesti tykkään laittaa myös siemeniä, mutta nyt skipataan ne.

Taikina kohoamaan ja Henkka ja pojat siivoavat leluja. Mä valmistelen tän illan smoothien ja tyhjennän astianpesukonetta. Henkka vie pojat suihkuun.



Iltapala on valmista ja lapsetkin suihkunraikkaina yöpuvuissa. Syödään iltapalaa vielä koko perheen voimin. Sämpylät on kyllä tuoreena niin herkkua!

POjat lukevat vielä sohvalla kirjoja, ennen kuin pestään hampaat ja painutaan sänkyihin unille. Siivoillaan Henkan kanssa keittiötä vielä, ennen kuin mä suuntaan lukemaan lapsille iltasatua.


Naperot sängyissään 19.45, Henkka toivottaa heille vielä hyvät yöt, ennen kuin lähtee salille tekemään treeniä. Mä luen pojille vielä iltasadun ja jään huoneen ovelle odottelemaan, että uni varmasti tulee. Lattialla istuen viimeistelen vielä seuraavan päivän Libero-kamppispostausta. Hermo meinaa taa smennä ihan urakalla meidän tilttailevaan koneeseen!

Lastenhuone hiljenee aikalailla tasan kahdeksan ja mä siirryn sohvalle tekemään työt loppuun. Kirjoitan vielä tätäkin postausta, ennen kuin laitan koneen kiinni. Sauna lämpiämään ja lapsille vaatteet pinoon odottamaan seuraavaa päivää. Viikkaan vielä vaatteet kuivausrummusta koriin odottelemaan kaappiinlaittoa. Sohvalla kattelen vielä telkkaria ja selailen instaa.


Henkka tulee salilta yhdeksän aikaan ja mennään yhdessä saunaan. Otetaan vielä vähän iltapalaa ja katellaan Viaplayta. Puoli yksitoista aletaan olla jo aika valmiita nukkumaan ja painutaankin sänkyyn iltapesujen kautta. Vielä jutellaan hetki, mutta aika pian taidetaan jo molemmat kuorsata!

Kasper herää kertaalleen yön aikana, ja yrittää tulla meidän sänkyyn. Henkka vie hänet omaan sänkyynsä ja seuraavan kerran pikkumies hiippailee meidän sänkyyn juuri ennen kellonsoittoa. UUsi päivä alkaisi taas!

Josko sitten seuraavaksi kirjoittaisin meidän perusvapaapäivästä! Meneekö muilla pikkulapsiperheillä arkipäivät samaantyyliin, vai teettekö jotain ihan erilailla?

34 kommenttia:

  1. Meillä molemmat vanhemmat tekee vuorotyötä ja lapsi käy vuoropäiväkodissa, joten jonkin verran eroavaisuutta arjessa löytyy :) Paljon arkivapaita, varsinkin tytöllä. Paljon hoitopäiviä 6.30-15.30,11-15.30 ja sitten iltahoito 11-20.45. Ja näitä siis sulassa sovussa kaikkina vkonpäivinä. Harvoin koko perhe koolla yhtäaikaa. Tai no..toisinaan enemmän ja välillä tuntuu että ei juuri koskaan. Meillä aikaisina aamuina ei esim lapsi syö aamupalaa kotona vaan vasta hoidossa. Jotain saattaa kävelymatkalla hoitoon syödään, että ehitään ees kohtuu ajoissa paikalle :) ja sit taas iltavuoro päivinä iltapalan syö pk:ssa. Mutta jos normi arkea eleltäis koko aika niin varmaan aikalailla teijän tyyliin päivät menis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo vuorotyö vaikuttaa varmasti päivän kulkuun paljon! Mutta kiva että hoitopäivät sitten on noin lyhyitä! :)

      Poista
  2. Kiva lukea näitä arkijuttuja :)

    Saako kysyä mitä teet työksesi?

    Ihanaa kun pojat jaksavat katsella kirjoja noin. Meillä pienemmällä on armoton vauhti päällä eikä meinaa olla hetkeäkään paikoillaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Tykkään itekin lukea arkijuttuja!
      Oon asiakaspalvelutehtävissä, sen enempää en työstäni blogissa kerro. :)
      Se on kyllä huippua, ja tullut oikeastaan nyt päiväkodin aloituksen myötä! Satuja ei kauheasti jaksa kuunnella, sängyssä vaan, mutta kirjojen selailusta tykkäävät kovasti!
      Varmasti teilläkin pian, meilläkin kesällä vielää jaksettiin lukea ehkä kaksi sekunttia! :D

      Poista
  3. Kuullostaa juuri samalta kuin meidän ja monen muunkin perheen perusarki:)!
    Jäin vaan pohtimaan että eikö pojat syö päiväkodissa aamupalaa vai aina kotona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Varmasti aika samalla kaavalla mennään kaikissa perheissä! :)

      Sellaisina päivinä kun päikyssä tarjolla on aamupalaksi muroja tms. ollaan keitetty lapsille puurot jo kotona. Haluun että syövät ihan kunnon aamiaisen aina. Toki muinakin aamuina jos haluavat tarjotaan aamupala kotonakin jos ovat hereillä ja kuitenkin itse syödään. Monesti ainakin hedelmäsoseen syövät jos ei muu maistu, kasilta vasta on se aamiainen päikyssä, joten onhan se pitkä aika olla kuudesta saakka ilman aamupalaa! :)

      Poista
    2. Meillä on pyritty toimimaan niin, että lasten annetaan nukkua kun vanhemmat valmistautuvat ja herätellään silleen, että lapset ehtivät pukea/ehditään pukea. Näin ollen he eivät ole hereillä kauaa ennen pitkää hoitopäivää ja syövät aamiaisen siellä. Meidän mielestä on turhaa herättää lapsia tarpeettoman aikaisin aamulla.

      Poista
    3. Tuo olisikin hyvä! Meillä lapset pomppaa ylös useimmiten kuudelta tai viimeistään puoli seittemän. Kätevää olisikin jos jaksaisivat nukkua siihen saakka kun pitää pukea :)

      Poista
    4. Omakin aamu olisi kyllä helpompi jos lapset nukkuisi. Eli ei toki tarpeettomasti heitä herätetäkään :)

      Poista
    5. Siis muroja aamupalaksi päiväkodissa? :o

      Poista
    6. Ohhoh! En oo kyllä koskaan ennen kuullut vastaavaa!

      Poista
  4. Kuullostaa juuri samalta kuin meidän ja monen muunkin perheen perusarki:)!
    Jäin vaan pohtimaan että eikö pojat syö päiväkodissa aamupalaa vai aina kotona?

    VastaaPoista
  5. Kiitos kivasta blogista! Lempiaiheita ovat ruoka, talous, siivous ja kotijutut:)
    Oletko muuten tilannut Nextiltä lastenvatteita? Sieltä löytyy joskus tosi kivoja juttuja ja toimittavat ilmaiseksi kotiovelle asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Niitä tuloss aainakin varmasti! :)
      En ole! MOnesti olen katellut, mutta sitten mun haluamat koot olleet aina loppu! Pitäisikin taas selata!

      Poista
  6. Tuolla kaavalla mennään meilläkin hyvin pitkälti, lapset 5 ja 2. Päikkäripäivinä toinen vie ja toinen hakee, joten yhteislähtöjä tai -hakuja on harvoin. Meillä on vähän vaihtelevat työvuorot ja näin saadaan lasten päivät pysymään melko lyhyinä. Kyllä arjessa on pyörittämistä, mutta ennakointi ja hyvä suunnittelu takaa sen et jouhevasti sujuu, kuten näyttäis sujuvan teilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olisi kyllä kiva, että toinen veisi ja toinen hakisi. Säästyisi vähän aikaa kotitöillekin! Meillä vaan päikky niin kaukana, että pakko viedä autolla. Ja kun vaan yksi auto niin.. :/

      Ennakointi ja suunnittelu on tosiaan kaiken a ja o! :)

      Poista
  7. Mitä miehesi teki mikkelissä? Mitä hän tekee työkseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi asiakkaan luona tapaamisessa. Mieheni on asiakaspäällikkönä erään yrityksen yritysmyynnissä. :)

      Poista
  8. Kiva kuulla teidän arjesta nyt kun olet töissä. Mua kauhistuttaa jo valmiiksi ne arki-illat, ettei niihin jää yhtään aikaa. Pelkään että se on vaan duunia päivät ja kotitöitä illat. Mutta ihanasti sait kuulostamaan siltä että ainakin teidän illassa ehtii vaikka mitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Harmi etten aiemmin ole hoksannut kirjoittaa!
      Älä kauhistele! Hyvin se menee! VAikka välillä kyllä kaipaan niitä hitaita aamuja ja kotona oloa lasten kanssa. Onhan sitä aikaa kotona oloon tosi vähän nyt!

      No, toisina iltoina ehtii, toisina ei :D Jos kaupass apitää käydä, niin tuntuu että se ilta menee siinä sitten!

      Poista
  9. Musta tuntuu että meillä ei ole koskaan noita päiviä. Arki on niin erilaista. Ehkä joskus pääsen tuohon ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon! Teillä on niin toisentyyliset työt! Mutta varmasti omat hyvät ja huonot puolensa molemmissa! <3 Pääset varmasti!

      Poista
  10. Peruskaava menee meilläkin aikalailla tuollalailla, silloin kun molemmat on aamuvuorossa. Meilläkin pojat kyllä syö aamupalan vasta pk:ssa. Ja meillä joutuu toinen vanhempi hoitamaan yksin aamutoimet ja vastaavasti toinen sitten ruuanlaitot töiden jälkeen, koska mun pitää olla tuntia aiemmin töissä kuin miehen ja vastaavasti sitten pääsenkin tuntia aiemmin. Sitten on tietty ne satunnaiset ilta ja yövuorot jotka sekoittaa pakkaa, mutta uskon että ei pojat sitä hirveästi huomaa. Välillä saa olla aamuisin äidin kanssa pidempään kotona ja välillä iskä on vain iltaisin kotosalla. Oma pää tuntuu välillä temppuilevan, varsinkin näin yövuorojen välissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vuorotyö varmasti vaikuttaa tosi paljon rytmiin!
      Meillä ollaan varmaan niin kovia syömään, et vetävät aamupalan kahteen kertaan :D
      Huh, tossa yksin lähtemisessä on varmasti hommaa! Oon paristi vienyt pojat yksin ja tuntuu että siinä on hirveä projekti selvitä ovesta ulos!

      Välillä mullakin on töitä illalla pidempään ja pojat ehtii olla isin kanssa tunnin verran kotona ennen kuin tuun. MUt en joo usko että lapset sitä hoksaa edes, onhan niitä menoja muutenkin!

      Ihan varmasti! Yövuorot on varmaan välillä tosi rankkoja!

      Poista
  11. Teijän arki on niin tavallisen ihanan kuulosta! Tykkään ihan superisti näistä meidän päivä postauksista! :) Näihin ei voi kyllästyä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika tavismenoa tää onkin! :D Kiva juttu! Näitä siis toistekin! <3

      Poista
  12. Oohho, onpas teidän arki ihan erilaista kuin meidän, meillä lapsi 2v2kk. Teidän arki kuullostaa sujuvalta ja aika järjestelmälliseltä. Meillä on aika boheemi meininki :) Ja meidän lapsokainen on aika villi ja uhmakas, verrattanu tuohon teidän rauhalliselta kuullostavaan arkeen. :) Meillä myös se ero että aikalailla kaikki kotityöt ja lapsenhoidon hoidan minä, toki mies välillä leikkii tytön kanssa. Mä kyllä nautin tälläisestä "vapaasta" meiningistä, mutta tosi kivalta teidän päivä kuullostaa. Ja hyvältä kuullostaa myös tuo parisuhdeaika illalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on! :D Joo, aika järjestelmällistä meillä tosiaan on, kai se on jäänyt vähän päälle lasten vauva-ajalta. Silloin rytmi oli kaiken a ja o! JA oikeastaan nytkin meillä sujuu tää mun mielestä juuri ton rytmin takia :)

      Mut joo, vauhtia löytyy kyllä meidänkin arjesta, vaikka lapset tekstin perusteella vaikuttaakin kovin rauhallisilta :D

      Vapaa meno on kyllä mukavaa sekin! :) parisuhdeaika on <3

      Poista
  13. Vaikutatte tosi tasavertaisilta vanhemmilta. Ihanaa että isäkin osallistuu noin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin me taidetaan ollakin! :) yhdessähän lapset on tehty, joten hommatkin hoidetaan yhdessä. :)

      Poista
  14. Kiva postaus! Meillä mennään nukkumaan klo 21 jotta neiti nukkuisi klo 7 asti, jolloin vaan sängystä ylös, halihetki sohvalla ja aamumaito, vaatteet päälle ja ovesta ulos 7.25 kohti päiväkotia. Saa itse touhuta aamun rauhassa ja vaikka nukkumaanmeno onkin klo 21 niin silti jää parisuhdeaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olisi kyllä tosi kiva, jos lapset nukkuisi seiskaan! On paristi koitettu venyttää kans nukkumaan käyntiä, mutta sitten ne vaan herää väsyneenä kuudelta :D

      Poista
  15. Eksyin tänne blogiin ihan sattumalta toisen blogin kautta. Alko naurattaa tätä postausta lukiessa; täällä nimittäin myös pariskunta Nelli&Henkka :D

    Lapset ei ihan vielä ole meidän elämässä ajankohtaisia, mutta aihetta liipaten meillä molemmilla on kaksosia ihan lähisuvussa. Tulevaisuutta jännityksellä odotellen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sivut