Se oli ihan tavallinen perjantai. Työpäivän jälkeen käytiin kaupassa, ostettiin viikonloppuherkkuja ja haettiin punaviinipullo. Kemppariosastolla mä harkitsin hetken. Ja nappasin sen mukaan. Mulla oli monta päivää ollut hassu olo. Mahaa juili ja tissit oli kipeät. Menkathan ne varmaan teki taas tuloaan. Pari viikkoa myöhässä, kuten tavallista. Mutta, jos varmuuden vuoksi, kun ostettiin se viinikin.
Iltatouhut meni kiireessä, kello oli jo kahdeksan ja lapset riekkui hereillä. Pestiin heidän hampaat ja laitettiin sänkyihin lukemaan. Äiti käy vielä pissalla ja tulee sitten lukemaan sadun. Kaivoin purkin, pissasin ja kastoin tikun. Punainen viiva eteni vauhdilla ja se näytti viivan paikan jo selvästi ennen kuin meni loppuun saakka. Kaksi kirkkaan punaista viivaa tuijotti mua tikusta. Eihän tuosta nyt ollut epäilystäkään.
Mä istuin vessassa, tilanne oli niin koominen. Rasmus huusi huoneessaan äitiä peittelemään ja mä vaan istuin jäätyneenä vessassa, se testi kädessä. Rasmus huusi lopulta niin kovaa, että oksensi limaa. Siinä kaaoksessa mä tulin vessasta ja otin lapsen syliin. Sillä oli vatsa oksennuksessa, mutten edes huomannut. Totesin Henkalle, että viinin juonti taisi mun kohdalta jäädä nyt välistä. Ainakin yhdeksän kuukauden ajaksi.
Hiljaisuus eteisessä. No ei tuossa kyllä epäilystäkään ole. Mun kädet tärisi ja Henkka halasi ja suukotti hämmentyneenä. Kasper tahtoi myös katsoa tikkua, tajuamatta yhtään mikä se oli. Oho, miten tässä näin kävi.
Ilta meni ihan kohmeessa. Millä todennäköisyydellä näin voi tapahtua. Mitä ihmettä. Mutta eihän me yritetty. Miten me selvitään. Miten me jaksetaan. Miten me riitetään. Henkka sen sitten sanoi. Näin sen sitten pitikin mennä.
Onnellinen vahinko, joka olikin tarkoitettu menevän juuri näin. Ei elämää voi liian tarkkaan suunnitella, sen näytti jo tuo yritetty ja suunniteltu esikoinen, josta tulikin esikoinen ja pikkukakkonen. Sen näytti myös tämä ylläri, josta kovaa vauhtia on tulossa meidän kolmonen. Elämä ei aina mene niinkuin sen on suunnitellut, se menee juuri niin kuin se on tarkoitettu. Ei meille pitänyt vielä tulla kolmatta, mutta hänpä tulee. Ja niin sen juuri pitääkin mennä.
Jos matkassa on enkeleitä, maaliskuussa viisi on meitä <3
Taas pääs vähän itku lukiessa :') <3 Kovasti onnea odotukseen koko perheelle!
VastaaPoistaPaljon onnea! :)
VastaaPoista<3
VastaaPoistaOliko teillä ehkäisy käytössä kuitenkin, että tuli siitä läpi? Vai olitteko vaan ilman "tietoisella riskillä" siihen kuitenkaan uskomatta?
VastaaPoistaMeillä tärppi kävi heti kun jätin pilsut pois 11v syönnin jälkeen. Ei todellakaan odotettu että se tulee heti! Oltiin varauduttu vuoden yritykseen että kroppa ees kerkee palautua pillerihormooneista. Oli kyllä itsellekkin pieni ylläri shokki, että tärppäs heti! Vaikka tiesi että niin voi käydä, siihen kuitenkaan uskonatta.
Nyt rv 15+3. <3
Mulle ei oikein sovi hormonaalinen ehkäisy, joten sen jätin pois jo lähes vuosi sitten. Taidettiin olal vähän sillä asenteella, ettei se nyt aina haittaa jos ehkäisyä ei ole, kun eihän raskaus mun PCOn takia alkaisi kuitenkaan itsestään. ELi riskillä mentiin, siihen kuitenkaan uskomatta tai sen kummemmin ajattelematta.
PoistaIhanaa, että alkoi heti! Yrittäminen ja toivominen on varmasti raastavinta ikinä! Onnea odotukseen! <3
Ihanaa, onnea! <3
VastaaPoistaIhana postaus :) ♡
VastaaPoistaIhanan avoin ja rehellinen postaus. Blogiasi on kiva lukea. Tykkään kirjoitustyylistäsi. Onneksi olkoon raskaudesta. Se on elämää suurempi ihme aina. Ja toki toivon vauvajuttujen lisäksi myös juttua kaksosistasi jatkossakin.
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaPojista tulee jatkossakin varmasti yhtälailla juttua kuin vauvasta ja raskaudestakin! :)
Nyt vasta tämän luin ja itkua väännän - yksin työhuoneessa, oma maaliskuinen kotona isän kanssa. On nää vaan niin upeita juttuja. <3
VastaaPoista